M2:n vuokria alennettiin ja vuokravakuus poistettiin

Y-Säätiön omistama Kiinteistö Oy M2-Kodit laski vuoden aikana yhteensä noin 1 800 asunnon vuokraa. Ensimmäisistä 1 500 asuntoa koskeneista vuokranalennuksista tiedotettiin toukokuussa, ja ne astuivat voimaan heinäkuussa Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Kirkkonummella, Helsingissä, Oulussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Nastolassa.

Heinäkuussa ilmoitettiin vielä 255 asunnon vuokrien laskemisesta lokakuussa Hyvinkäällä, Espoossa ja Porvoossa. Asukkaiden elämää helpotettiin myös vuokravakuuden poistamisella uusista vuokrasopimuksista toukokuussa. Asukkailta edellytetä lainkaan vakuutta, mikäli asiakkaan luottotiedoissa ei ole merkintää maksuhäiriöstä.

Vuokria laskettiin vuoden aikana nykyistä kohtuullisemmalle tasolle etenkin niissä kaksioissa ja kolmioissa, joissa vuokrataso on ollut tähän saakka lähellä paikkakunnan vapaiden markkinoiden vuokratasoa. Vuokranalennukset asuntoa kohti olivat keskimäärin noin 1,25 euroa neliömetriltä. Tämä tarkoitti jopa yli sadan euron alennusta asunnon kokonaisvuokrassa.

– Analysoimme talven ja kevään 2016 aikana meille muilta toimijoilta siirtyneen ARA-asuntokannan vuokria. Yhteensä vuokria alennettiin lopulta noin 3 miljoonalla eurolla. Ratkaisu on saanut runsaasti positiivista palautetta asukkailta ja yhteistyökumppaneilta, mutta se on osoittautunut myös kannattavaksi. Asuntojen käyttöaste on noussut merkittävästi ollen vuoden lopussa yli 97 prosenttia, kertoo Y-Säätiön talousjohtaja Kari Komu.

Y-Säätiön tavoitteena on ollut kasvattaa omaa asuntokantaa ja lisätä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen määrää. Tavoitteeseen on päästy hankkimalla asuntoja ja kiinteistöjä muilta toimijoilta. Osassa M2:n hallintaan siirtyneitä kohteita vuokrataso on kuitenkin ollut korkeampi kuin tyypillisesti kohtuuhintaisissa ARA-vuokra-asunnoissa.

– M2:n tavoitteena on tarjota laadukasta asumista, johon tavallisilla pieni- ja keskituloisillakin ihmisillä on varaa. Olemme yleishyödyllinen toimija, emmekä tavoittele toiminnallamme taloudellista voittoa. Siksi meillä on mahdollisuus ja tahtoa tehdä vuokranalennuksen kaltaisia päätöksiä, joissa asukkaiden etu on ykkösprioriteetti, toimitusjohtaja Juha Kaakinen.