Tietoa asunnottomuudesta
Yhteistyöohjelma asunnottomuuden puolittamiseksi vuoteen 2023 mennessä
Tutustu valmistuviin rakennus- ja kehityshankkesiin.
Tarjoamme uramahdollisuuksia eri alojen ammattilaisille. Avoimet työpaikkamme löytyvät tältä sivulta.
Tutustu uudistettuun strategiaamme. Onnistumisemme takeena ovat osaava henkilöstö, vakaa talous ja rahoituspohja sekä parhaat digitaaliset työkalut.
Y-Säätiöllä on pääkaupunkiseudulla vuokra-asuntoja, joita vuokraamme itse. Valtaosa Y-Koteja vuokrataan yhteistyökumppaneidemme kautta.
M2-Kodeilla on yli 11 000 vuokra-asuntoa eri puolilla Suomea. Ne ovat tavallisia vuokra-asuntoja, koteja meille kaikille.
Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomuutta kokevien määrä laskee. Se ei ole sattumaa. Valtio, kunnat ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet 1980-luvulta lähtien määrätietoisesti töitä asunnottomuuden vähentämiseksi.
Suomessa asunnottomia oli vuonna 2023 ARAn selvityksen mukaan 3429. Yksinelävien asunnottomien määrä on laskenut alle viidesosaan vuodesta 1987, jolloin tilastointi aloitettiin. Asunnottomien kokonaismäärästä vajaa kolmasosa on pitkäaikaisasunnottomia. Pitkäaikaisasunnottomalla henkilöllä asunnottomuus on kestänyt vähintään vuoden, tai henkilö on ollut useasti asunnoton viimeisen kolmen vuoden aikana. Pitkäaikaisasunnottomalla on usein asumista olennaisesti vaikeuttava sosiaalinen tai terveydellinen ongelma, kuten velka-, päihde- tai mielenterveysongelma. Pitkäaikaisasunnottoman asunnottomuus on pitkittynyt tavanomaisten asumisratkaisujen toimimattomuuden tai sopivien tukipalvelujen puuttumisen vuoksi.
Suomessa asunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin. Arvioiden mukaan noin kaksi kolmasosaa asunnottomista asuu asunnon puutteen vuoksi tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona. Maahanmuuttajien osuus asunnottomista on noin neljännes, naisten 22 % ja alle 25-vuotiaiden 15 %. Tilastot ovat suuntaa antavia, mutta niiden avulla on mahdollista seurata suuria muutoksia ja pitkän aikavälin trendejä asunnottomuudessa.
Suomessa on onnistuttu vähentämään asunnottomuutta viimeisten vuosien aikana, mutta asunnottomuus ilmiönä elää jatkuvasti. Asunnottomuustilanne kärjistyy usein yhteiskunnallisten ja taloudellisten kriisien yhteydessä.
Asunnottomaksi katsotaan henkilö, jolla ei ole omaa vuokrasopimusta tai omistusasuntoa. Asunnottomia ovat myös kadulla ja rappukäytävissä yöpyvät, laitoksissa asuvat, sekä tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona oleilevat henkilöt.
Suomessa asunnottomuus ymmärretään laajasti. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA jaottelee asunnottomuuden viiteen luokkaan sen perusteella, minkälaista asunnottomuus on:
Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö FEANTSA on kehittänyt ETHOS-luokittelun, jossa asunnottomuus luokitellaan eri tavalla:
Laaja määritelmä lisää ymmärrystä asunnottomuusilmiön moninaisuudesta ja ottaa myös huomioon monenlaiset syyt, jotka voivat johtaa asunnottomuuteen. Laajan määritelmän mukaista asunnottomuutta on myös helpompi ennaltaehkäistä.
Suomalaisella asunnottomuustyöllä on pitkä historia. Asunnottomien tilanne tuli osaksi julkista keskustelua jo 1970-luvulla ja Y-Säätiö perustettiin ratkomaan asunnottomuusongelmaa vuonna 1985. Ensimmäisiä päiväkeskuksia avattiin asunnottomille 1980-luvulla ja 1990-luvulla käynnistyi suuri rakenteellinen muutos mielenterveyspalveluissa, jolloin laitoksia suljettiin ja mielenterveyspalveluja alettiin viemään ihmisen kotiin. Asunnottomuutta alettiin hoitaa asumisen ja asuntopolitiikan kautta, jolloin asuntoloita alettiin muuttaa tuki- ja palveluasumisyksiköiksi. Asunnottomuustyötä alettiin ohjaamaan valtion taholta, määriteltiin vastuita ja otettiin käyttöön velvoittavia ohjausvälineitä.
Asunnottomuus Suomessa ei ole vähentynyt sattumalta. Vuodesta 2008 saakka suomalainen asunnottomuustyö on pohjautunut Asunto ensin -malliin. Mallin toimeenpanoa ovat ohjanneet kansalliset asunnottomuusohjelmat, joiden avulla on tuotettu lisää kohtuuhintaista asumista, palkattu ja koulutettu asumissosiaalisen ammattilaisia, vakiinnutettu kokemusasiantuntijoiden käyttö asunnottomuustyössä ja panostettu asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn. Ohjelmien kautta Asunto ensin -malli vakiintui käyttöön suomalaisessa asunnottomuustyössä.
Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka taustalla on väestönkasvu, kaupungistuminen, talouden suhdannevaihtelut sekä suuret tuloerot. Mikäli yhteiskunta ei pysty vastaamaan kasvavaan asunnontarpeeseen, tilanne asuntomarkkinoilla kiristyy. Asuntojen tarve ylittää tarjonnan, jolloin asuntojen hinnat ja vuokrat kasvavat, minkä vuoksi heikommassa asemassa olevien riski joutua asunnottomaksi kasvaa.
Yksilötasolla asunnottomuuden riskitekijöitä ovat mm. vähävaraisuus, elämänhallinnan vaikeudet, päihde- ja mielenterveysongelmat, sosiaalisten resurssien vähäisyys sekä muutokset elämäntilanteessa kuten sairaus, ero, muutto toiselle paikkakunnalle ja työttömäksi jääminen.
Asunnottomien määrään ja asunnottomuuden kestoon vaikuttaa myös se, millaista tukea yhteiskunta tarjoaa asunnottomille ja asunnottomuusuhan alla eläville.
Asunto ensin on suomalaista asunnottomuustyötä ohjaava periaate, toimintamalli ja ajattelutapa.
Asunto ensin -periaatetta ohjaa ajatus, että asunto on osa ihmisoikeuksia ja ihmisen perusoikeus. Asunto ensin -mallissa kaikki asunnottomuutta kokevien ihmisten eteen tehtävä työ lähtee siitä, että ensimmäinen ihmiselle tarjottava tuki on oma asunto.
Useimmiten Asunto ensin -mallia ovat mukana toteuttamassa valtio, hyvinvointialueet, kunta tai kaupunki (ja niiden sisällä esimerkiksi sosiaalitoimi ja/tai terveydenhuolto), yritykset, järjestöt, kiinteistöyhtiöt, kiinteistönomistajat ja rakennuttajat. Toimijat, jotka osallistuvat asunnottomuuden ratkaisemiseen, vaihtelevat sen mukaan, miten palvelut on kaupungissa järjestetty.
Asunto ensin -mallia voidaan soveltaa joko hajasijoitetuissa asunnoissa tai asumisyksikössä. Asunnon saaminen ei ole sidoksissa elämänmuutokseen tai palveluiden vastaanottamiseen.
Asunto ensin -mallia toteutetaan neljän eri periaatteen mukaisesti.
Lisää Asunto ensin -mallin toteuttamisesta voi lukea Housing First Europe -oppaasta
Asunto ensin -malli eroaa asunnottomuustyössä aiemmin käytössä olleesta periaatteesta, jossa asunnottomuutta kokevan ihmisen piti kuntoutua esimerkiksi päihdeongelmasta ennen oman asunnon saamista. Tätä mallia kutsutaan portaittaiseksi malliksi. Portaittaiseen malliin liittyy ongelmia, sillä monesti portaalta toiselle siirtyminen ei onnistu ja asunnottomuutta kokevat jumiutuvat esimerkiksi väliaikaisiin asumisratkaisuihin.
Portaittainen asuttamismalli vaatii usein raittiutta, hoitoon sitoutumista sekä itsenäiseen elämään vaadittavia taitoja ennen oman asunnon saamista. Portaittaisessa mallissa ei usein kyetä täyttämään näitä vaatimuksia ja palveluiden käyttäjät tulevat häädetyksi asunnoistaan. Asunto ensin -mallissa uskotaan, että asunnon saaminen edesauttaa muiden terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemista.
Asunto ensin -mallin tärkein tavoite on asumisen jatkuvuuden turvaaminen. Asunnon lisäksi malliin kuuluu tukipalveluiden tarjoaminen. Tukipalveluiden rooli on keskeinen mallin onnistumisen kannalta. Asumisen turvaamisen lisäksi Asunto ensin -mallin tavoitteena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, sosiaalisten tukiverkostojen ja yhteisöön integroitumisen tukeminen sekä mielekkääseen toimintaan osallistuminen. Palveluja toteuttavat moniammatilliset tiimit.
Mallin soveltaminen on vahvistanut ajatusta, että kuntoutujan on mahdollista pärjätä tavallisessa vuokra-asunnossa oikeanlaisen tuen avulla.
Suunniteltu kaikille asunnottomuutta kokeville tai asunnottomuusuhan alla oleville
Hajasijoitettu asuminen ja tuetun asumisen yksiköt. Vaihtoehtoja erityisiin tarpeisiin ja olosuhteisiin.
Yksilöllisen tuen avulla pyritään huomioimaan moninaiset haasteet ihmisen elämässä.
400 000 valtion tukemaa vuokra-asuntoa. Asukasvalintaa ohjaa hakijan asunnon tarve.
Ennakoivat toimenpiteet: asunnottomuusriskin sekä varhaisen puuttumisen ja tuen tärkeyden tunnistaminen.
Yksilön vahvuuksien ja taitojen vahvistaminen/huomioiminen sekä osallisuuden lisääminen yksilön kykyjen ja tavoitteiden mukaisesti.
Normaalit vuokrasopimukset sekä sosiaali- ja terveyspalvelut.