Naisten tarinat – asunnottomuustyön keskiöön kuvallisilla kertomuksilla

Naisten tarinat on Euroopan unionin rahoittama hanke, jonka tavoitteena on parantaa asunnottomuutta kokeville naisilla tarjolla olevaa tukea ja palveluita. Asunnottomuutta kokevilla naisilla on erityisesti turvallisuuteen liittyviä tarpeita, joiden huomioiminen ja ymmärtäminen on tärkeää palveluiden kehittämisessä.

Hanketta tehdään kansainvälisessä yhteistyössä, johon osallistuvat Y-Säätiön lisäksi BMSZKI Unkarista, Kings of the Street Sloveniasta, Armée du Salut Ranskasta, SOMOS Portugalista, South East Technology University Irlannista ja eurooppalaisten asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö FEANTSA. Y-Säätiö koordinoi hankkeen toimintaa Suomessa ja kumppaneina ovat Vailla vakinaista asuntoa ry, Naistenkartano ry ja Suur-Helsingin Valkonauha. Hankkeessa hyödynnetään osallistavaa Visual voices -valokuvausmenetelmää sekä järjestetään koulutuksia ja työpajoja sekä paikallisesti että kansainvälisessä yhteistyössä.

32 kuukautta kestävän hankkeen aikana kehitetään koulutusmateriaaleja menetelmän käyttöön. Lisäksi tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta naisten asunnottomuudesta, aktiivisesti osallistaen asunnottomuutta kokeneita naisia, jotta hankkeen tuotokset heijastavat heidän kokemuksiaan ja ääntään.

Hankkeen tavoitteena on nostaa esiin kriittisiä näkökulmia, jotka edistävät muutoksia siinä, miten palveluita tarjotaan asunnottomuutta kokeville naisille.