Suomalaisen asunnottomuuskentän yhteistyö herättää maailmalla ihailua

  • 11.1.2021
  • Blogi

Asunnottomuustyö on Suomessa tuloksellista, koska asunnottomuustoimijat ovat verkostoituneet ja jakavat osaamistaan Asunto ensin -mallista, kirjoittavat Juha Kahila ja Juha Soivio.

Suomalainen Asunto ensin -malli on osoittanut tuloksellisuutensa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tarinan asunnottomuuden ja pitkäaikaisasunnottomuuden vähenemisestä voi lukea ARAn asunnottomuustilastoista vuosittain. Muissa EU-maissa suunta on valitettavasti kasvava.

Tästä syystä maailmanlaajuinen mielenkiinto suuntautuu suomalaista asunnottomuustyötä kohtaan. Erityisesti kiinnostusta herättävät palvelujen sisällöllinen kehittäminen yhdessä ja verkostomainen yhteistyörakenne, joka hyödyntää laajasti eri tahojen asiantuntemusta.

Nämä piirteet ovat liittyneet Suomessa asunnottomuustyöhön tiiviisti jo vuosia. Vetämämme Asunto ensin Verkostokehittäjät on toiminut vuodesta 2013 valtakunnallisten asunnottomuusohjelmien yhteiskehittämisen alustana.

Yhdessä järjestöjen, kaupunkien ja kokemusasiantuntijoiden kanssa on onnistuttu luomaan yhteinen käsitys siitä, mitä kollektiivinen oppiminen asunnottomuustyössä on, ja mitä sillä voidaan saavuttaa.

Koulutustarpeet ja kouluttajat suoraan asunnottomuustyön kentältä

Asunto ensin Verkostokehittäjät työskentelee kaksisuuntaisesti. Yhdessä opitut ja kehitetyt työn sisällöt leviävät valtakunnalliselta tasolta kaupunkeihin, kuntiin ja yksittäisiin organisaatioihin. Toisaalta yksittäisten organisaatioiden kehittämistyö ja hyvät käytännöt saadaan jaettua valtakunnallisella tasolla Verkostokehittäjien tilaisuuksissa.

Yhteisen työskentelyn tuloksena on syntynyt erilaisia menetelmiä sekä rakenne verkostolle, jonka sisällä toimijoilla on mahdollisuus aidosti yhdessä tavoitella asunnottomuuden vähentämistä ja kehittää asumissosiaalista työtä.

Kaikki koulutustarpeet ja suurin osa kouluttajista tulevat suoraan asunnottomuustyön kentältä.

Verkostokehittäjien seitsemään vuoteen on mahtunut lukuisia asumissosiaaliseen työhön liittyviä koulutuksia, seminaareja sekä yhteisen kehittämisen ja oppimisen foorumeja. Tulokset puhuvat puolestaan. Siilomaisesti, toisistaan erillään ponnistellen esimerkiksi Asunto ensin -laatusuositusten kokoaminen ei olisi ollut mahdollista.

Valmentajavalmennus tuottaa lisää Asunto ensin -osaajia

Uutena kokonaisuutena olemme syksyllä pilotoineet Asunto ensin -valmentajavalmennusta hyvin tuloksin. Tavoitteena on, että tämä kokonaisuus on osa Verkostokehittäjien perusrakennetta ensi vuodesta lähtien.

Valmentajavalmennuksen avulla saamme suomalaiseen asunnottomuustyöhön uuden joukon ihmisiä, jotka pystyvät kouluttamaan Asunto ensin -mallin toimintatapoja omissa organisaatioissaan ja omilla paikkakunnillaan. Näin Asunto ensin -mallia ja työotetta saadaan levitettyä valtakunnallisesti yhä laajemmin.

Podcast-sarja valottaa suomalaista asunnottomuustyötä!

Ota kuunteluun Asunto ensin Verkostokehittäjien podcast-sarja. Sarjassa käsitellään asunnottomuustyötä ja sen ilmiöitä meillä ja maailmalla. Podcastin ensimmäinen kausi on nyt kokonaisuudessaan kuunneltavissa. Kauden viimeisessä jaksossa oli vieraana ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen. Sarja jatkuu keväällä.