Toimitusjohtaja Juha Kaakinen jää eläkkeelle: “Y-Säätiön ainutlaatuisuus piilee yhdessä tekemisessä” 4.2.2022Uutinen Photo: Miikka Pirinen / Y-säätiö Copyright © 2021 Miikka Pirinen / Y-säätiö Vajaa kymmenen vuotta toimitusjohtajana työskennellyt Kaakinen on luotsannut säätiön läpi huiman kasvun ja yhteiskunnallisten murrosten. Suomalainen asunnottomuustilanne näyttäisi tänä päivänä hyvin erilaiselta, jos Juha Kaakinen olisi nuoruudessaan valinnut toisen urapolun. Suomen suurimpiin kuuluvan vuokranantajan Y-Säätiön toimitusjohtajana ja hallituksen asiantuntijajäsenenä hän on ollut mukana turvaamassa tuhansia uusia koteja niitä tarvitseville. Juha Kaakinen aloitti Y-Säätiön toimitusjohtajana vuonna 2013. Sittemmin säätiöstä on kasvanut vajaan kahdensadan työntekijän organisaatio, eurooppalaisten suurkaupunkien pääkumppani asunnottomuuden vähentämisessä ja monen asunnottomuustyön verkoston selkäranka. Mitään näistä virstanpylväistä säätiö ei kuitenkaan ole saavuttanut yksin, ja sitä Kaakinen haluaa painottaa. “Y-Säätiön ainutlaatuisuus piilee yhdessä tekemisessä. Koko säätiön toimintatapa perustuu yhteistyöhön. Ilokseni olemme onnistuneet saattamaan eri tahoja saman pöydän ääreen ja luomaan yhteistä ymmärrystä asunnottomuustyöstä myös ulkomailla”, hän sanoo. Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen jää eläkkeelle toukokuussa. Kuva: Lasse Lecklin. Kohtuuhintaiset vuokrakodit ja asukkaiden työllistäminen herättävät ylpeyttä Työskenneltyään liki kymmenen vuotta Y-Säätiön toimitusjohtajana Kaakinen on erityisen ylpeä kahdesta asiasta. Ensimmäinen on Y-Säätiön tytäryhtiö M2-Kodit, joka tarjoaa pienituloisille ihmisille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Niiden puute kun oli yhtiön perustamisen aikaan yksi merkittävimpiä syitä asunnottomuudelle. “Kunnioitamme työssämme säätiön perustehtävää eli asunnottomuuden poistamista, ja etsimme siihen jatkuvasti uusia tapoja. M2-Kodit on ollut ratkaiseva teko asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja poistamisessa”, Kaakinen sanoo. Toinen Kaakisen ylpeyden aihe – tai “lempilapsi”, kuten hän itse sanoo – on Y-Säätiön vuonna 2016 käynnistämä Uuras-ohjelma. Se välittää Y-Säätiön vuokrakotien asukkaille keikkatöitä ja työmahdollisuuksia säätiön yhteistyöyrityksissä. Uuras-toiminta kääntää työsuhdeasunnon ajatuksen päälaelleen. “Yleensä työnantaja tarjoaa ihmiselle asunnon vasta, kun hänellä on työpaikka. Me puolestaan tarjoamme ensin asunnon ja sitten töitä”, Kaakinen summaa. Työllistämisohjelma on kekseliäs aluevaltaus vuokranantajalle, mutta ennen kaikkea merkityksellinen lisä monen Y-Säätiön asukkaan elämään. Kohti uutta roolia asunnottomuustyössä Juha Kaakinen suhtautuu asunnottomuuteen asiana, joka voidaan ratkaista monipuolisella yhteistyöllä, hyvin hoidetulla asumispolitiikalla ja Asunto ensin -mallin avulla. Oma asunto on ymmärrettävä ihmisoikeutena, ei sijoituskohteena. Kaakinen haluaa tulevaisuudessakin kantaa kortensa kekoon, jotta kaikilla olisi koti – mutta eri tavalla kuin tähän mennessä. Y-Säätiö on rakentanut ja koordinoinut asunnottomuustyön verkostoja menestyksekkäästi sekä Suomessa että maailmalla. Kansainvälinen ulottuvuus kiinnostaa Kaakista, mutta uusi tekemisen tapa hakee vielä muotoaan. Oma asunto on ymmärrettävä ihmisoikeutena, ei sijoituskohteena. “En halua olla nuoremman polven tiellä tai omaksua oraakkelin roolia”, hän sanoo. Miettiessään seuraavia askeleita Kaakinen palaa vielä kerran katsomaan taaksepäin. “Toimitusjohtajan työ oli ainutlaatuisen kiehtovaa. Siinä pääsi vaikuttamaan konkreettisesti yhteiskuntaan ja tekemään asioita, joilla on oikeasti merkitystä monen ihmisen elämään. Voiko työltä toivoa enempää?” Juha Kaakisen kolme tärkeintä oppia asunnottomuustyöstä 1. Yhdessä on parempi kuin yksin. “Mistään ei tule mitään ilman yhteistyötä. Ihmisiä täytyy kunnioittaa, oli kyse sitten organisaatioiden välisestä yhteistyöstä tai asukkaiden kanssa toimimisesta. Liputan aitouden ja tasavertaisuuden puolesta. Asunnottomuuden poistamisessa emme ole eri puolilla, vaan samalla asialla.” 2. Uusia ratkaisuja syntyy, kun antaa tekijöille vapautta. “Y-Säätiön työntekijät ovat lähtökohtaisesti hyvin fiksuja. He käyttävät hoksottimiaan ja keksivät ratkaisuja pulmiin, kun heille antaa siihen tilaa ja mahdollisuuksia. Tämä ajattelutapa pätee takuuvarmasti muihinkin organisaatioihin.” 3. Tulevaisuuden ennakoiminen vaatii mielikuvitusta. “Asunnottomuus ei ole luonnonlaki, vaan ongelma, joka voidaan ratkaista. Siksi meillä pitää olla mielikuvitusta ajatella sellaisia asioita, joita ei ole vielä toteutettu. Meidän on myös osattava katsoa eteenpäin ja miettiä, miltä maailma näyttää ilman asunnottomuutta. Nyt on aika järjestää kodit kaikille niitä tarvitseville, kun tulevaisuudessa häämöttää vielä isompia yhteiskunnallisia kysymyksiä.” Tervetuloa Jotta jokaisella on koti -webinaariin kuulemaan Juhaa ja muita huippuasiantuntijoita Juha Kaakinen kertoo lisää ajatuksistaan asunnottomuustyöstä Y-Säätiön järjestämässä Jotta jokaisella on koti -etätilaisuudessa torstaina 10.3. Lue lisää tilaisuudesta ja ilmoittaudu mukaan.