Y-Säätiön hallituksen puheenjohtajana aloittaa Maria Viljanen

”Y-Säätiön on varmistettava, että haastavassa maailmantilanteessa asuminen pysyy kohtuuhintaisena”, uusi puheenjohtaja sanoo. Säätiön hallitus valittiin kahden vuoden toimikaudelle.

Maria Viljanen, Y-Säätiön hallituksen puheenjohtaja
Maria Viljanen on ollut Y-Säätiön hallituksessa vuodesta 2020. Seuraavat kaksi vuotta hän toimii hallituksen puheenjohtajana. Kuva Y-Säätiö/ Johanna Lassy

Y-Säätiön hallituksessa on edustettuna säätiön perustajajäsenet. Tällä kahden vuoden toimikaudella puheenjohtaja tulee Suomen Punaisesta Rististä.

Maria Viljanen on tehnyt lähes 20 vuotta töitä köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Hänen työssään ovat painottuneet erityisesti päihde- ja mielenterveysteemat. Parhaillaan hän koordinoi ruoka-apuun liittyvää kehittämishanketta.

”Näen, että kohtuuhintainen asuntotuotanto on asunnottomuutta ennaltaehkäisevää työtä. Sen rinnalla pitää kuitenkin olla tuettua asumista”, Viljanen sanoo. Erilaisilla asumisratkaisuilla on turvattava, että asuminen onnistuu kaikilta, Viljanen kuvaa. On myös sisäisen turvallisuuden kannalta tärkeää, että kaikista pidetään huolta.

Viljanen kiittelee Y-Säätiön vuoteen 2030 ulottavaa strategiaa, jota hän pitää kunnianhimoisena. Strategiassa tähdätään muun muassa siihen, että asunnottomuus poistuu Suomesta. Vajaassa kymmenessä vuodessa tavoitellaan myös hiilineutraalia säätiötä.

”Maailman tilanne ja hintojen nousu asettavat kuitenkin tuleville vuosille haasteita, joihin hallituksen on keskityttävä”, Viljanen sanoo.

”Y-Säätiön on varmistettava, että tässä haastavassa maailmantilanteessa asuminen pysyy kohtuuhintaisena ja asukkaat saavat tukea, jos vuokranmaksussa on haasteita. Tämän lisäksi on tärkeää, että kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista jatketaan erityisesti suurissa kaupungeissa, missä niistä on pulaa.”

Y-Säätiön hallituksen jäsenet (2022–2024):

Maria Viljanen, koordinaattori, Suomen Punainen Risti (hallituksen puheenjohtaja)

Aleksi Randell, toimitusjohtaja, Rakennusteollisuus RT ry (hallituksen varapuheenjohtaja)

Tomi Henriksson, kiinteistökehityspäällikkö, Vantaan kaupunki

Tiina Mäki, hallintojohtaja, Helsingin kaupunki

Kimmo Palonen, varapuheenjohtaja, Rakennusliitto ry

Pekka Salmi, apulaispormestari, Tampereen kaupunki

Tapio Tähtinen, hallintojohtaja, Mieli Suomen mielenterveys ry

Lue lisää:

Hallituksen väistyvä puheenjohtaja Matti Harjuniemi: “Y-Säätiöllä on kunnianhimoiset tavoitteet, mutta myös rahkeita toteuttaa ne”

 

Mitä ajattelit jutusta?