Asukasjoukkueemme ensimmäisenä perille Tall Ships Racessa

  • 31.7.2017
  • Uutinen

Kenelläkään asukkaista ei ollut aiempaa purjehduskokemusta. Mukana oli kaksi Y-Säätiön työntekijää ja ammattimiehistö.

Y-Säätiön nuorista alle 25-vuotiaista asukkaista koottu 15-henkinen joukkue purjehti ensimmäisenä Turusta Klaipedan satamaan Liettuassa Tall Ships Race -kisassa.

Ryhmän tavoitteena ei ollut voitto, vaan se, että kuunari Helena saapuu ensimmäisenä satamaan. Tämä tavoite saavutettiin.

Kenelläkään asukkaista ei ollut aiempaa purjehduskokemusta, mutta mukana oli kaksi Y-Säätiön työntekijää sekä ammattimiehistö opettamassa purjehtijoita. Yhdeksän päivää kestäneellä matkalla koettiin merenkäynnin kaikki puolet. Viimeisellä osuudella aallokko oli myrskyn jäljiltä kovaa, eikä merisairaudeltakaan vältytty. Nuoret asukkaat nauttivat silti matkasta ja kokemuksesta täysin rinnoin.

”Loppurutistus oli kaikille meille rankka. Veneessä olleista ainakin kuusi voi todella pahoin, minä mukaan luettuna. Siitä huolimatta kaikki sanoivat lähtevänsä koska tahansa uudelleen, sillä kokemus oli niin uskomattoman hieno. Ryhmän yhteishenki oli tiivis ja uusia ystävyyssuhteita syntyi matkan aikana”, sanoo nuorten ryhmää ohjannut asumisneuvoja Lilli Temisevä.