Meriheimo-purjehdukset korvaa seikkailutoiminta

Kesän Meriheimo-purjehdukset ovat peruttu koronapandemian takia. Korvaava seikkailutoiminta keskittyy retkeilyyn pienryhmissä.

Perusteena purjehdusten peruutuksille on turvallisuus. Purjealusolosuhteissa viruksen leviämisen estäminen on käytännössä mahdotonta. Meriheimo on Y-Säätiön ja Suomen Purjelaivasäätiön yhteinen hanke. Purjehdukset olisi toteutettu entiseen tapaan Kuunari Helenalla.

”Arvostamme tätä Suomen Purjelaivasäätiön vastuullista päätöstä, vaikka toki kaikkien purjehdusten peruuntuminen on Meriheimolle iso pettymys”, kommentoi projektipäällikkö Heini Kaasalainen Y-Säätiöstä.

Heini Kaasalainen ja Miikka Niemelä
Heini Kaasalainen ja Miikka Niemelä toimivat Meriheimon ohjaajina.

Kesällä korvaavaa toimintaa

Purjehdukset korvaa seikkailutoiminta, jota järjestetään elo-syyskuussa. Toimintaa tarjotaan nykyisille meriheimolaisille ja niille nuorille, jotka kevään aikana hakivat purjehduksille mukaan.

Ideana korvaavassa toiminnassa on seurata mahdollisimman pitkälle purjehduksilla toteutettavaa Meriheimon mallia. Siinä nuoret huolehtivat itse seikkailun arjen pyörittämisestä pienryhmissä ohjaajien ja Meriheimon vertaisohjaajien tuella. Nyt toiminta vain siirretään vesiltä metsään.

”Seikkailut toteutetaan niin, että voimme toimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi annettujen toimintaohjeiden mukaan. Huolehdimme välimatkoista ja hygieniasta myös retkiolosuhteissa. Toki jos koronatilanne kääntyy kesän aikana huonompaan suuntaan, muutamme jälleen suunnitelmia ” Kaasalainen kertoo.

Meriheimo selviää poikkeustilanteesta yhdessä

Vaikka purjehdusten peruuntuminen on iso takaisku koko hankkeelle, Kaasalainen on luottavainen. ”Uskon että Meriheimon henki on enemmän kuin pelkät purjehdukset”, hän toteaa.

Korvaavan seikkailutoiminnan järjestäminen on ollut meriheimolaisten toive, johon tilanteen sallimissa rajoissa vastataan. Kevään eristysaika on pistänyt monien jaksamisen koville ja kesän suunnitelmat ovat monella nuorella menneet uusiksi esimerkiksi menetettyjen kesätöiden takia. Tarvetta Meriheimon kaltaiselle toiminnalle on.

”Monella kalenteri näyttää tyhjää koko kesäksi. Seikkailutoiminnan lisäksi autamme meriheimolaisia löytämään töitä tai muuta järkevää tekemistä lähikuukausille. Kotiin ei ole hyvä jäädä yksikseen olemaan”, Kaasalainen toteaa.

 


Kolmivuotinen Meriheimo-hanke

 

Mitä ajattelit jutusta?