Kun Y-Säätiö julkaisi muutama vuosi sitten asunnottomuuden tulevaisuutta visioivan kirjan, moni kirjoittajista tuskin uskoi, että jo parissa vuodessa maailman tila on täysin muuttunut, kirjoittaa Y-Säätiön tutkimusharjoittelija Spyridoula Fotinis.

Kaikki alkoi näystä, joka ilmestyi unessa. Esseekokoelma Homelessness in 2030 oli Y-Säätiön entisen toimitusjohtajan Juha Kaakisen unelma. Hän kutsui joukon suomalaisia ja kansainvälisiä tutkijoita visioimaan ja kirjoittamaan siitä, miltä asunnottomuustilanne näyttää vuonna 2030.

Esseet vaihtelevat uskomattomista dystopioista ihanteellisiin utopioihin. Useimmat kirjoittajat uskovat teksteissään, että asunnottomuus on mahdollista poistaa. Ainoa ehto on, että tämän päivän parhaat käytännöt otetaan vakavasti, niitä laajennetaan ja ne laitetaan käytäntöön.

Muutokset edellyttävät tutkimusta

Kirjoittajien luomia visioita yhdistää kaksi tekijää. Ympäristöt, joissa asunnottomuus ilmenee, ovat hyvin erilaisia. Lisäksi kirjoittajat näkevät, että tutkimus ja tilastot ovat ratkaisevan tärkeässä roolissa, että edistystä voisi tapahtua. Maailmanlaajuisesti parhaiksi katsotut käytännöt toimivat vain, kun ne mukautetaan paikallisiin olosuhteisiin, tarpeisiin, asenteisiin sekä poliittiseen päätöksentekoon.

Näen myös itse, että muutosten synnyttäminen edellyttää tutkimusta. Sen avulla luodaan tietoon perustuvia malleja, jotka synnyttävät työkaluja asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja uusiin toimintamalleihin. Tutkimuksessa on kuitenkin pystyttävä katsottamaan asioita hyvin eri näkökulmista.

Näitä voivat olla esimerkiksi asumiseen keskittyvä sosiaalityö, sukupuolisensitiivisyys tai monikulttuurisuus. Tutkimuksen lähtökohtana voi olla myös esimerkiksi asiakkaan kanssa yhdessä tehty kuntoutussuunnitelma. Tärkeimpänä kaikista on ihmiskeskeinen lähestymistapa.

Asunnottomuustyö kohtaa uusia haasteita

Kirjan esseet julkaistiin vuonna 2019. Siis ennen koronapandemiaa, ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, ennen inflaation kiihtymistä ja ennen energiakriisiä. Ei unohdeta myöskään lähestyvää ilmastokriisiä, joka muuttuu vuosi vuodelta äärimmäisemmäksi.

Tämänhetkinen maailman tila synnyttää huiman määrän uusia kysymyksiä.

Miten valmistelemme kulkureittejä ja asuntoja sotaa, väkivaltaisia konflikteja ja/tai ilmastonmuutosta pakeneville ihmisille? Miten hallitukset varmistavat rajojensa sisällä asuvien ihmisten hyvinvoinnin, jotta he voivat elää ihmisarvoista elämää taloudellisten vaikeuksien keskellä?

Asunnottomuuden hoitoon liittyvän työn on pystyttävä vastaanottamaan maailmanlaajuiset muutokset. Sen on oltava kestävää myös ympäristön ja tulevaisuuden kannalta. Miten voimme mukauttaa asunnottomuustyötämme − erityisesti asunnottomuuden ennaltaehkäisyä ja siihen liittyviä tukipalveluja?

Asunnottomuuden hoitoon liittyvän työn on pystyttävä vastaanottamaan maailmanlaajuiset muutokset.

Eikö kaikki ala muutoksen unelmoimisesta? Uskon, että unelma asunnottomuuden poistamisesta vuoteen 2030 mennessä on mahdollista. Se vaatii vain sen, että otamme käyttöön ne parhaat käytännöt, jotka tunnemme nyt sekä ne, joita luomme tulevaisuudessa.

Esseekokoelman kirjoittajilla ei ollut aavistustakaan siitä, että moni heidän visioimansa asia toteutuisi jo muutamassa vuodessa. Eikä meilläkään ole aavistusta siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Silti näen, että meillä on kaikki tarvittavat tiedot ja taidot, jotta voimme jatkaa muutosten tekemistä odottamattomien haasteiden edessä.

Meidän on siis mielestäni nyt kysyttävä kysymys uudelleen. Miltä asunnottomuus näyttää vuonna 2030?

Mitä ajattelit jutusta?