”Aloin miettiä, olenko mä sittenkin iloinen ihminen”

Kaksimastoinen kuunari Helena, lähes 40-metrinen purjelaiva, on parkissa Helsingin Katajanokan laiturissa.

Kannelle on kasattu purjehdustakkeja ja -housuja kokojärjestyksessä odottamaan purjehtijoita. Veneen kippari Mikko Hakala, perämies Mikaela Sundman ja kansimies Leo “Lexa” Kuokkanen tutkivat vielä, onko laivassa kaikki kunnossa, pelaavatko sähköt, ja ovatko vesitankit täynnä.

Kokki ja gasti Kaisa Hirvimäki on jo järjestellyt pentterissä eli keittiössä ruokatarvikkeet valmiiksi matkaa varten. Tipotellen laivalle saapuvat purjehtijat saavat kädestä pitäen ohjausta, mistä komerosta löytyy mitäkin, miten vessa toimii ja mihin purjehdusvaatteet ja pelastusliivit laitetaan sisätiloissa.

Edessä on viiden päivän Meriheimo-purjehdus kymmenelle nuorelle aikuiselle, jotka etsivät uutta suuntaa elämälleen. Purjehdus on monelle ensimmäinen.

Voisiko Meriheimo sopia sinulle? Lue lisää hakemisesta.

Vastuunkantoa itsestä ja muista

Kyse ei ole huviristeilystä. Kaukana siitä! Omaa rauhaa purjelaivalla ei ole, eikä omiin oloihin voi vetäytyä. Punkka on ahtaassa kuuden hengen hytissä, joka jaetaan oman vahtivuoron kesken.

Merivahdissa ollaan kannella, ohjataan alusta, vaihdetaan purjeita, tähystetään ja navigoidaan ammattipurjehtijoista muodostuvan runkohenkilöstön opastuksella. Stand by -vahdissa oleva ryhmä valmistaa ruokaa, siivoaa, tekee muita ylläpitotehtäviä ja on valmiina hyppäämään kannelle apukäsiksi. Vapaavahdissa voi nukkua tai vain olla.

Nämä kolme vahtivuoroa seuraavat toisiaan neljän tunnin pätkissä, ympäri vuorokauden seuraavien viiden päivän ajan.

Lähdön tohinassa merivahtilaiset saavat kannella seuraa vapaavahtilaisista.

Kaikki haluavat nähdä, miten erilaiselta etääntyvä Helsinki näyttää mereltä päin. Kaupungin humu jää taakse. Kiikareille tulee käyttöä, kun tähystysvuorossa olevat tutkivat merimerkkejä sekä saarien suojassa lipuvia joutsenia ja muita lintuja.

Kun ilta saapuu, Helena ankkuroidaan saarien suojaan Porkkalan kupeessa.

Meri tuoksuu, on aivan tyyntä ja hiljaisuuden rikkoo vain satunnainen moottorivene jossain kaukana. Mailleen painuva aurinko värjää taivaanrannan ja kannella katse hakeutuu horisonttiin. “Jo tämän hetken ja rauhan vuoksi Helenalle kannatti tulla”, sanoo yksi meriheimolaisista.

Vähitellen matkalaiset painuvat hytteihinsä. Kuuluu naurunpyrskähdyksiä, kun meriheimolaiset pungertavat yläpunkkiin. Laiva keinuu hiljalleen aaltojen tahtiin. Jokaista varmasti ainakin vähän jännittää, saako vieraassa ympäristössä unta.

Monia yhdessäolo pelottaa

Monet meriheimolaiset kärsivät tai ovat kärsineet masennuksesta ja ahdistuksesta.

Useita on kiusattu koulussa, heillä on saattanut olla oppimisvaikeuksia, he ovat yksinäisiä ja pelkäävät sosiaalisia tilanteita. Nämä nuoret aikuiset voivat myös olla esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollon asiakkaita, tukiasunnossa asuvia, työttömiä, päihdekuntoutujia tai muusta syystä syrjäytymisvaarassa.

“On tosi iso juttu uskaltaa tulla mukaan, vaikka yhdessäolo toisten kanssa pelottaakin”, sanoo yksi purjehtijoista.

Erityisen tärkeää vaikeassa elämäntilanteessa elävälle ja huonoja kokemuksia keränneelle onkin huomata, että hänet otetaan osaksi ryhmää tuosta vain, ilman selittelyjä.

“Tämä on monelle iso yllätys. Samoin se, että löytää itsestään voimavaroja tehdä ja toimia. Moni yllättyy iloisesti, kun huomaa selviävänsä, osaavansa ja pärjäävänsä”, sanoo Heini Kaasalainen, Helenan matkassa purjehtiva Meriheimo-hankkeen projektipäällikkö Y-Säätiöstä.

Merellä ei pääse muita pakoon

Jos ensimmäinen ilta Helenalla oli rauhallinen ja meri otti purjehtijat lempeästi vastaan, aamulla saamme varsinaisen purjehduskasteen.

Navakka tuuli nostaa aallokkoa ja lippalakit vaihtuvat pipoihin. Kannella tarvitaan kaikkia kynnelle kykeneviä nostamaan purjeita ja säätämään niitä, kun ankkuri nostetaan ja lähdetään jatkamaan matkaa. Helena kallistuu ja käsi hapuilee tukea purjelaivan vanteista.

Mutta säiden vaihtuessa tunti tunnilta tulee myös voittajafiilis. Mehän jaksamme valvoa ja työskennellä yhdessä jopa kolmelta yöllä, nurisematta ja pienistä valittamatta!

Merelläolo muuttaa kuvaa itsestä. “On eri asia, miten itse kokee itsensä ja miten muut sinut näkevät”, miettii yksi meriheimolaisista.

On sydäntä pakahduttavaa nähdä auringon nousevan tai vierailla autioituneella saarella keskellä merta. Saati, että pääsee ensikertalaisena ohjaamaan lähes 40-metristä alusta kapealla saaristoväylällä. Tai yli suuren ja tuulisen merenselän.

”Merellä ei pääse toisia ihmisiä pakoon. On pakko osallistua, neuvotella ja tehdä yhteistyötä. Yksin ei pärjää. Ihmisille tekee hyvää nähdä, että minusta on toimimaan toisten kanssa. Se tuo itseluottamusta, joka näiltä nuorilta saattaa puuttua”, hankkeen projektikoordinaattori Miikka Niemelä Y-Säätiöstä sanoo.

Itsensä haastaminen palkitsee

Vuonna 2018 alkanut Meriheimo on nyt puolivälissä. Hanke päättyy 2020 lopussa. Purjehdukselle osallistuvat nuoret toivoisivat sen jatkuvan, jotta mahdollisimman moni nuori saisi kokea saman kuin he.

”Merellä yhdessä muiden kanssa saa uudenlaisen perspektiivin elämäänsä. Pääsee kantamaan vastuuta, ponnistelemaan turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Omat ongelmat näkee toisenlaisesta näkökulmasta. Tulee tunne, että ehkä mä sittenkin selviän”, voisi purjehdukselle osallistuvien ajatukset tiivistää.

Kun kuunari Helena palaa takaisin Katajanokan satamaan, monen tulevaisuus näyttääkin piirun verran valoisammalta. Osa ilmoittautuu uudelle purjehdukselle syksyllä, joitain kiinnostaa kouluttautuminen uusien meriheimolaisten vertaisohjaajaksi. Yksi suunnittelee jatkavansa aikuislukiota syksyllä, toinen oppisopimuspaikan hankkimista. Ja ainakin on löytynyt uusia ystäviä, oma heimo.

“Olen ollut vetäytyvä ja surullinen, mutta täällä olenkin yllättäen nauttinut ihmisten seurasta. Olen alkanut miettiä, voisinkohan sittenkin olla iloinen ihminen”, yksi meriheimolaisista sanoo.

Loppukesän purjehduksille voi vielä hakea! Lue lisää Meriheimo-hankkeen sivuilta.

Kolmivuotinen Meriheimo-hanke

• Hanketta vetää Y-Säätiö, merellisistä toiminnoista vastaa pääyhteistyökumppani Suomen Purjelaivasäätiö STAF.
• STEAn 100-prosenttisesti rahoittama hanke vuosille 2018–2020.
• Kumppaneina Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien perhe- ja sosiaalipalvelut, Kalliolan Setlementti ry, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö ja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry.

Teksti Leena Filpus, kuvat Iina Lievonen-Thapa