Osallisuus, kestävyys ja asuntopolitiikan kriittiset kysymykset: näkökulmia ENHR-konferenssista

  • 8.10.2024
  • Blogi

European Network for Housing Research (ENHR) -konferenssi kokoaa vuosittain yhteen tutkijoita, asiantuntijoita ja päättäjiä keskustelemaan asumisen keskeisistä kysymyksistä. Delftissä järjestettyyn tapahtumaan sisältyi paljon mielenkiintoisia esityksiä, vierailuja ja keskusteluja asumisen kohtuuhintaisuudesta kaupunkiasumisen tulevaisuuteen.

Tässä blogissa reflektoimme ENHR-konferenssin antia kolmesta painotetusti sosiaalisesta näkökulmasta: osallisuus asuntopolitiikassa, ekologisen ja sosiaalisen vastuullisuuden tasapaino ja oikeiden kysymysten esittämisen merkitys asuntopolitiikassa. 

Koti kaikille – siis ihan jokaiselle

ENHR:n varapuheenjohtaja Montserrat Pareja-Eastaway avasi konferenssin viittaamalla yhteen aikamme polttavimmista kysymyksistä: miten varmistaa turvallinen, kestävä ja kohtuuhintainen asuminen jokaiselle. Konferenssin aikana keskusteltiin paljon vallitsevasta asuntokriisistä ja ratkaisevasta hetkestä, joka Euroopalla on käsillä. Euroopan unioni saa pian ensimmäisen asumiseen keskittyvän komissaarinsa, mikä voi olla merkki muutoksesta asumisen priorisoinnissa poliittisella tasolla. 

Myös Housing Europen viimeisimmässä eurooppalaista asumista käsittelevässä raportissa korostetaan hallitusten kasvavaa aktiivisuutta asuntopolitiikassa. Eri puolilla Eurooppaa myös yhteiskunnalliset liikkeet, jotka vaativat, että asumista pidetään perusoikeutena eikä hyödykkeenä, ovat saamassa yhä enemmän jalansijaa. 

Euroopan tasolla tapahtuvien, mahdollisesti historiallisten asuntopoliittisten muutosten kynnyksellä pohdimme, mitä kohtuuhintaisen asumisen puolustaminen jokaiselle tarkoittaa. Osallistavasta retoriikasta huolimatta asuntopolitiikan käsite ”jokainen” harvoin kattaa käytännössä kaikkia. Esimerkiksi osuuskuntamuotoista asumista käsitelleessä keskustelussa useat panelistit totesivat, että tämä malli ei välttämättä sovellu asunnottomuuden ratkaisemiseen. Vaikka osuuskunnat voivat olla arvokas väline kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuden lisäämiseksi, on syytä kysyä, miksi esimerkiksi juuri asunnottomia, ei pidetä kohderyhmänä. 

Kohtuuhintaisten asuntojen tarjoaminen kaikille voi vaatia perinteisten toimintatapojen ja käytäntöjen haastamista. Konferenssissa käsiteltiin tilanteita, joissa ihmiset joutuvat poistumaan sosiaalisen asumisen piiristä. Keskusteluissa oli havaittavissa yleistä kritiikkiä sosiaaliseen asumiseen liittyvien käytäntöjen ja toimintatapojen rankaisevaa luonnetta kohtaan. Valtaosa kuitenkin tiedostaa, että tarvitaan rajoja, joiden ylittyessä vuokra-asumisen mahdollisuutta ei tarvitse enää jatkaa. Esimerkiksi suuret vuokrarästit tai talossa tapahtuva rikollinen toiminta usein johtavat häätöihin. 

Asunnottomuustutkimuksen näkökulmasta on olennaista tunnistaa ristiriita, joka syntyy yhtäältä oikeudesta asumiseen ja toisaalta vaatimuksista, joita vuokrasopimukset ja yleisemmin osallisuus yhteiskunnassa asettavat.

Miten voimme varmistaa, että oikeus asumiseen toteutuisi myös niille, jotka eivät selviä tavanomaisista vuokrasuhteen vaatimuksista ja yhteiskunnan säännöistä? 

Osuuskuntamuotoista asumista käsittelevässä paneelissa keskusteltiin myös kiinnostavasta IKEA-ilmiöstä. Käsitteen mukaan ihmiset tuntevat voimakkaampaa tunnesidettä, kun he ovat mukana luomassa tai suunnittelemassa jotakin. Panelistit ehdottivat, että osuuskuntamuotoinen asuminen voisi hyödyntää tätä vaikutusta ottamalla asukkaat mukaan asuntojensa ylläpitoon ja kunnossapitoon, mikä voisi lisätä heidän sitoutumistaan kiinteistöön. 

Tämän ajatuksen pohjalta voisi kehittää IKEA-ilmiötä hyödyntävää asuntopolitiikkaa, joka vastaisi kaikista vaikeimmin asutettavien ihmisten haasteeseen.

Voisiko vastuunkantaminen ja yhteisten ponnistusten edistäminen tehdä oikeudesta asumiseen yhtenäisemmän ja helpommin saavutettavan sekä kaikkien jakaman tavoitteen? 

Ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tasapainottaminen

Osallistuimme kiinnostavaan vierailuun Rijswijk-Buiteniin, joka on kestävästi rakennettu asuinalue Delftin laitamilla. Rijswijk-Buitenia mainostettiin ekologisen kestävyyden malliesimerkkinä, joka tarjoaa energiatehokkuutta, viheralueita ja uusiutuvaa energiaa sisältävää edistyksellistä suunnittelua. Hankkeen vastuullisuussaavutukset olivat vaikuttavia. 

Rijswijk-Buitenissa 10 prosenttia asunnoista oli osoitettu sosiaaliseen asuntotuotantoon, ja hankkeen rakennuttajan mukaan tämä osuus oli asetettu kustannussyistä. Vierailun jälkeen pohdimme, miten alueella onnistuttiin kestävyydessä ympäristön ja sosiaalisen vastuun näkökulmista.  

Ympäristövastuu hallitsee usein uusien alueiden kehittämisen ympärillä käytävää keskustelua, mutta sosiaalinen kestävyys voi olla yhtä tärkeää sekä naapuruston pitkän aikavälin menestyksen että yhteiskunnallisten vaikutusten kannalta. Keskeistä on, miten naapurustossa ehkäistään segregaatiota. Vaikka kohtuuhintaisen asuntokannan sisällyttäminen rakennettavalle alueelle on tärkeä toimenpide, pieni osuus ei välttämättä riitä ehkäisemään sosiaalista eriytymistä, etenkään jos asuntoja ei ole integroitu hyvin kokonaisuuteen. 

On myös tärkeää arvioida maankäytön vaikutusta olemassa oleviin asuinyhteisöihin ja huomioida, syrjäyttävätkö uudet rakennushankkeet alueen aiempia asukkaita tai johtavatko ne heidän näkökulmastaan viheralueiden menetykseen. Voimmeko saavuttaa tulevaisuudessa tasapainon ympäristöinnovaatioiden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välillä, ja rakentaa naapurustoja, jotka ovat sekä vihreitä että inklusiivisia? 

Asuntopoliittisiin kysymyksiin voi olla jo vastauksia, mutta kysymmekö oikeita kysymyksiä?

Open Systems Labin toimitusjohtaja Alistair Parvin korosti teollista rakentamista käsitelleessä paneelissa, että vaikka teknologia tarjoaa välineitä rakentamisen kohtuuhintaisuuden parantamiseen, se ei pysty ratkaisemaan syvällisiä järjestelmäkysymyksiä. 

Parvin lainasi arkkitehti Cedric Pricen, lentävää lausetta, jonka mukaan ”teknologia on vastaus, mutta mikä olikaan kysymys”, ja korosti, että laajat rakenteelliset ongelmat ovat usein ristiriidassa teknologian tarjoamien ratkaisujen kanssa. Paneelissa keskusteltiin esimerkeistä, joissa käytettiin kohtuuhintaisia rakennusmenetelmiä, mutta asunnoista tuli silti kalliita maan arvon nousun vuoksi. Vaikka teknologiset edistysaskeleet voivat nopeuttaa rakentamista, ne voivat myös pahentaa esimerkiksi sosiaalista eriytymistä.  

Pricen sitaatin valossa pohdimme asumisen merkitystä asunnottomuuden ratkaisemisessa. Tiedämme, että toimiva asuntokanta on vastaus, mutta… mikä onkaan kysymys?  

Asuntopolitiikka, joka jättää huomioimatta haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät, voi lisätä asunnottomuutta ja asumisen turvattomuutta, jos ei huomioida muita tekijöitä, kuten kohtuuhintaisuutta tai esteettömyyttä. Ilman kohdennettua tukea nämä ryhmät voivat kohdata yhä suurempia esteitä pitkäaikaisen asunnon saamisessa, mikä voi johtaa häätöjen kasvuun tai vaikeuksiin siirtyä asuntomarkkinoille niiden ulkopuolelta. Tämä osallisuuden puute voi voimistaa eriarvoisuutta ja syventää asuntokriisiä kaikkein heikoimmassa asemassa oleville. 

Mielestämme asunto- ja asunnottomuuspolitiikan yhdistäminen on keskeistä, kun pyritään puuttumaan asunnottomuuden taustalla oleviin rakenteellisiin ongelmiin.

Kysymys kuuluukin: Onko asunnottomuuden poistaminen aidosti yksi myös laajemman asuntopolitiikan kysymyksistä? Tällä kysymyksellä olemme jo lähempänä vastausta. 

Lisätietoa


Y-Säätiö on osa European Network for Housing Research –verkostoa.

Teksti on julkaistu osana RADAR-tutkimushanketta, jota rahoittaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) 2024-2026, ja ASKE, jota rahoittaa Länsi-Suomen Yleishyödyllinen Asuntosäätiö Turun kaupunkitutkimusohjelman 2024-2025 kautta.