Y-Säätiö pokkasi kunniamaininnan Vuoden ARVO-teko-kisassa

Y-Säätiön omistama M2-Kodit sai kunniamaininnan Vuoden ARVO-teko -kilpailussa.

Kunniamaininnan perusteina oli yhteiskunnallisesti positiivisesti taloudellisesti vaikuttava ja yllättäväkin teko: M2-Kodit on laskenut noin 1 800 asunnon vuokraa vuonna 2016, ja lupaus olla nostamatta koko M2-Kotien kiinteistökannassa vuokria vuonna 2017.

Kunniamaininta luovutettiin maanantaina 26.9. järjestetyssä Hyvän mitta -seminaarissa.

”Haluamme tehdä tekoja, joilla on positiivista vaikutusta asukkaidemme arjessa”, Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen kertoo.

ARVO-liiton järjestämässä Vuomen ARVO-teko -kilpailussa etsittiin konkreettisia tekoja, jotka ratkaisevat yhteiskunnan ongelmia, lisäävät ihmisten hyvinvointia, parantavat ympäristön tilaa tai jollain muulla tavoin tuottavat liiketoiminnallaan yhteiskuntaan positiivista jalanjälkeä.

Vuoden ARVO-teko -palkinnon sai SOSLapsikylän Varkauden malli. Vuoden ARVO-teko -kilpailu järjestettiin nyt toisen kerran.

ARVO on yhteiskunnallisten yritysten ja kumppaneiden verkosto

Y-Säätiö-konserni tarjoaa viihtyisiä ja kohtuuhintaisia asuntoja ympäri Suomen. Konserni omistaa yhteensä noin 16 300 vuokra-asuntoa yli 50 paikkakunnalla. Säätiön vuokra-asuntokantaan kuuluu sekä erityisryhmille tarkoitettuja asuntoja että tavanomaisia ARA-vuokra-asuntoja (Kiinteistö Oy M2-Kodit).

Mitä ajattelit jutusta?