Velvoittava palkinto

Maanantai 16.3 oli Y-Säätiön väelle iloisten uutisten päivä. Saimme virallisen tiedon siitä, että Y-Säätiö on voittanut kansainvälisen World Habitat Award –palkinnon. Viime lokakuussa Y-Säätiössä vieraili kaksi brittiherrasmiestä Building and Social Housing Foundationista, säätiön toimitusjohtaja David Ireland ja kansainvälisten asioiden johtaja Mansoor Ali. Herrat viipyivät kolme päivää säätiön vieraina ja olivat kovin vaikuttuneita näkemästään ja kuulemastaan, eikä vähiten joidenkin asukkaidemme sujuvalla englannin kielellä kerrotuista asumiskokemuksista. Silloin meille kerrottiin, että kilpailuun oli tullut yli 200 ehdotusta yli 80 maasta. Siinä vaiheessa oli jäljellä enää neljä ehdokasta, joiden toimintaan BSHF –säätiön edustajat kävivät tutustumassa. Tiedossamme oli, että palkintoja annetaan vuosittain kahdelle kilpailijalle, yksi eteläiselle ja toinen pohjoiselle pallonpuoliskolle. Pikainen laskutoimitus kertoi meille, että voittomahdollisuudet olivat niin sanotusti fiftyfifty. Tieto päätöksestä luvattiin helmikuussa 2015 ja tänään siis saimme lopullisen varmistuksen ja tiedon, että palkinto, johon kuuluu myös 10 000 punnan rahapalkinto, luovutetaan 17.4 Nairobissa YK:n Habitat-neuvoston kokouksen yhteydessä.
Building and Social Housing Foundation on perustanut palkinnon vuonna 1987 YK:n Asunnottomuuden teemavuoden yhteydessä. Palkinnosta päättää YK:n asuinyhdyskuntaohjelma UN-Habitatin edustajista koostuva tuomaristo BSHF –säätiön ehdotuksen pohjalta. Palkinnolla halutaan tuoda esille käytännöllisiä ja innovatiivisia ratkaisuja sekä asunnottomuuteen että muihin asumiseen liittyviin ongelmiin. Y-Säätiön palkinnon perusteluissa todetaan erityisesti säätiön rooli Asunto ensin –periaatteen toteutuksessa asunnottomuuden vähentämisessä Suomessa.
Palkinto on merkittävä tunnustus ei pelkästään Y-Säätiölle, vaan koko laajalle yhteistyökumppaneiden verkostollemme ja suomalaiselle mallille asunnottomuuden vähentämiseksi. Palkinnon saaminen tuntuu vilpittömän hyvältä, mutta samalla se tekee nöyräksi. Varsinkin kun tutustuu toisen palkitun, Liter of Light –hankkeen toimintaan: http://literoflight.org/#/. Yksinkertaisen nerokkaalla valaistusratkaisulla on saatu aikaan lähes ihmeitä, valoa ja toivoa kymmenien tuhanten ihmisten elämään.
Tämä on myös velvoittava palkinto. Niillä resursseilla, mitä meillä Suomessa kuitenkin on käytettävissä, pitää saada paljon, paljon enemmän aikaan. Palkinto kannustaa meitä yhdessä kumppaniemme kanssa tekemään töitä entistä lujemmin ja sinnikkäämmin asunnottomuuden poistamiseksi.

Juha Kaakinen

Mitä ajattelit jutusta?