Seilaamista, seikkailua ja luovaa ilmaisua

  • 23.10.2024
  • Jiippi

Olen ollut Jiippi-hankkeessa mukana vuoden 2023 keväästä alkaen ja päässyt osallistumaan moneen juttuun. Meistä jiippiläisistä on muodostunut tiivis seikkaileva yhteisö, ja olen saanut Jiipin myötä uusia kavereita sekä paljon uusia kokemuksia.

Olen osallistunut Jiippi-hankkeen purjehduksille, Vaakkoin talviretkelle, ilmaisutaitoprojektiin, Repoveden vaellukseen ja Ranskaan suuntautuneeseen nuorisovaihtomatkaan.

Tänä vuonna lähdin mukaan vertaisohjaajaksi eli vertsiksi: suoritin vertsiprojektini kesällä, kun ranskalaiset olivat vuorostaan nuorisovaihdossa Helsingissä. Vedin ranskalaisille kahden muun vertaisohjaajan kanssa ohjatun valokuvauskierroksen Helsingin keskustassa. Erityisesti nuorisovaihto viime vuonna oli vuoden kohokohta ja olen kiitollinen Jiipin tarjoamisista monipuolisista mahdollisuuksista.

Olen myös osallistunut Jiipin Instagramin päivittämiseen ja tehnyt esimerkiksi videoita kesän purjehduksilta. Tämän viestinnän vapaaehtoishomman myötä olen saanut hyvää kokemusta, jonka olen voinut mainita myös CV:ssäni.

Kuvassa on Maxin kivoja hetkiä Jiippi-hankkeen piurjehduksien parissa.


Tänä syksynä sainkin kokopäivätyön viestinnän alalta työssä, jossa pääsen tekemään myös apuohjaustyötä. Vertsinä olemisesta ja viestinnän tekemisestä oli varmasti hyötyä työn saamisen kannalta.

Suosittelen kaikkia lähtemään mukaan Jiippiin.

Alla oleva runo syntyi viimeisimmän Helenalla purjehditun Turku-Hanko -purjehduksen jälkeen. Merillä olo tuo vapauden tunteen ja siellä pääsee irrottautumaan omasta arjestaan. Meri on rauhoittava elementti ja se voi saada myös miettimään elämäänsä. Näistä ajatuksista syntyi Elämän Tuulet -runo.

Elämän Tuulet

”Merillä me seilataan

Elämän tuulet kuljettaa meitä kohti seikkailujaan

Vaikka olisimme eksyksissä voimme löytää uuteen suuntaan

Ja lopulta kotisatamaan

Purjeet pitää välillä nostaa ja laskea

Yhteisvoimin taakat keventyy

Joskus aallokot täytyy kokea

Mutta kyllä rajuilma myös tyyntyy

Matka on usein tärkeämpi kuin määränpää

Merituuli ajatuksia selventää

Silloin kaiken kirkkaampana näät

Kurssin löydät helpommin ja unelmia kohti tähtäät”

– Max