Rauman Hyvän Mielen Talo

  • 23.3.2015
  • Uutinen

2003

MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMISEN TUKEMINEN VERTAISTUKITOIMIN

Mielenterveyskuntoutujien asumisen tukeminen vertaistukitoimin aloitti ainutlaatuisen toiminnan projektimuodossa  RAY:n avustuksella vuonna 2000 (TUPA – projekti RAY, C-avustus vuonna 2000 – 2005) ja on jatkanut toimintaansa RAY:n avustuksen turvin (Ak1 2006 – 2012) ja 2013 –2016. Projektin onnistumiselle avainosassa oli Y-säätiö joka tuli Rauman Hyvänmielentalon rakennuttajaksi ja omistajaksi.

 

Alussa tukea vietiin tuettavien koteihin koska oman talomme rakentaminen viivästyi naapuruston ennakkoluulojen ja valitusten takia. Naapurissa olevien kerrostalojen asukkaat eivät hyväksyneet mielenterveyskuntoutujien asuintalon tuloa naapuritontille. Varsinkin yksi valittaja perusteli valituksia mm oman asuntonsa arvon laskulla ja häiriöllä jonka talomme asukkaat voivat aiheuttaa. Valituskierroksen jälkeen rakentamiseen päästiin ja Rauman Hyvänmielentalo avattiin. v. 2003

 

Vertaistukitoimin tapahtuva asumisen tukeminen on räätälöity jokaisen tuettavan oman henkilökohtaisen tarpeen mukaan ja se on ns. arjen apu ja elämän hallinnan taitojen opettelua vertaistuen avulla. Toiminnalla on selkeä ideologinen ero muihin toimijoihin nähden, jonka vuoksi vertaistukityötä ei voi kilpailuttaa, sillä se ei ole taloudellisesti mitattavissa.

 

Vertaistuki ja ammattilaisten antama apu täydentävät toisiaan eivätkä ne kilpaile keskenään. Tuki on tuettaville maksutonta. Vertaistukihenkilösuhde perustuu omiin kokemuksiin ja niistä kertyneiden tietojen ja oppien jakamiseen. Vertaistuki on ehdottoman luottamuksellista ja vertaistukihenkilöitä sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.

 

Vertaistukitoimintojen pohjalta toimivan asumisyksikön avulla tarjotaan tuettaville talon asukkaille hyvä ja mielekäs elämä turvallisessa asuinympäristössä heidän omassa kodissaan. Lisäksi pyritään parantamaan elämänlaatua ja helpottamaan arjen askareita. Haluamme kunnioittaa jokaisen itsemääräämisoikeutta ja valinnan vapautta ja arvostaa tuettavia käytännön tekojen kautta. Tuki on räätälöity jokaisen henkilökohtaisen tarpeen mukaan mutta hyvinkin tiivistettynä voidaan sanoa, että se on keskustelua ja yhdessä tekemistä, kannustamista, kuuntelemista ja rinnalla kulkemista.

Koulutamme itse uudet vapaaehtoiset vertaistukihenkilöt, lisäkoulutuksissa käytämme Mielenterveyden Keskusliitto ry:n asiantuntija-apua ja/tai ulkopuolisia kouluttajia.

 

Tavallinen päivä Hyvän Mielen talossa:

 

Rauman Hyvän Mielen talo on asukkaille toimiva ja virikkeellinen ympäristö.

Asukkaat ovat omien mieltymystensä mukaan tekemisissä naapureidensa kanssa. He voivat viettää aikaansa yhdistyksemme olohuoneessa, nauttia edullisesti kahvia, virvokkeita ja kotipullaa. Järjestämme myös ruokailun tiistaisin ja perjantaisin, tarjolla on edullista hyvää kotiruokaa. He voivat lukea päivän lehtiä, katsella televisiota, käyttää tietokonetta ja seurustella muiden kävijöiden ja ystäviensä kanssa. Yhdistyksessämme kokoontuu myös useita vertaistuellisia ryhmiä joihin myös asukkaat ovat tervetulleita. Järjestämme lisäksi myös paljon tapahtumia, retkiä ja matkoja. Osa asukkaista on myös käynyt vertaistukihenkilökoulutuksemme. He eivät voi toimia tukihenkilöinä mutta voivat halutessaan osallistua ja hoitaa yhdistyksemme vertaistukipäivystystä yhdessä toisen tukihenkilön kanssa.

 

Rauman Hyvän Mielen talon asunnot:

 

Eteläkatu 7:ssä on 9 huoneistoa. Huoneistot ovat kahdessa kerroksessa. Huoneistokoot ovat 38-40,5 neliötä. Huoneistotyypit: tupakeittiö + makuuhuone ja eteinen. Kaikissa asunnoissa on omat kylpyhuoneet. Vuokra määräytyy neliömäärän mukaan ja siihen on mahdollisuus saada KELA:n asumistukea. Hakijat haastatellaan ja haastattelussa kartoitetaan valmiutta itsenäiseen asumiseen. Jokaiselle asukkaalle muodostuu tukisuhde vertaistukijaan. Kiinteistön omistaa Y-Säätiö .

 

 

Luca Nordfors

puheenjohtaja

Rauman Mielenterveysyhdistys Friski Tuult ry

luca.nordfors@friskituult.fi

puh +358 407016026