Prahan marraskuu

Eurooppalainen asunnottomuusverkosto FEANTSA järjesti marraskuun alussa Prahassa seminaarin nuorten asunnottomuudesta. Aihe on ajankohtainen meilläkin. Nuorten osuus asunnottomista on kasvussa. Myös työssä käyvillä ja luottotietonsa säilyttäneillä on vaikeuksia asunnon saannissa eritoten pääkaupunkiseudulla. Vielä kinkkisemmäksi tilanne muuttuu, jos on työtön, köyhä ja kipeä.

Äkkiseltään ei älyä, mitä yhteisiä nimittäjiä ilmiöstä voi löytyä yleiseurooppalaisessa katsannossa. Ongelma on kotikutoinen ja ratkaisut kansallisen tason päättäjien vallassa. Eri maiden sosiaaliturvassa on eroja. On suuria ja pieniä maita, vanhaa Eurooppaa ja entistä itäblokkia. Puhumattakaan talouskriisin syventämästä kuilusta etelän ja pohjoisen välillä.

Seminaarissa kävi kuitenkin ilmi, että nuorten riskit joutua asunnottomaksi ovat samankaltaiset ympäri Euroopan: asuntopula, perhetilanteet, päihteet sekä maahanmuuttajatausta. Lastenkodissa kasvaneet paikalliset nuoret kertoivat vaikeuksista sopeutua laitoksen ulkopuoliseen elämään. Päiväkeskuksen draamaryhmä tulkitsi turvatonta arkeaan näytelmän keinoin.

Asumisratkaisujen osalta kuultiin erilaisia malleja. Kaisa Tuuteri kertoi Nuorisoasuntoliiton tavasta järjestää nuorille asuntoja ja tukea. Tanskan mallissa asumista autettiin viemällä moniammatillisen tiimin palvelut kotiin. Skotlannissa valtaosassa kouluja toteutetaan asumiskursseja itsenäisen elämän alkua helpottamaan.

Näkemyksiä oli haettu myös kauempaa: tutkija Stephen Gaez Torontosta korosti yhteisön merkitystä silloin, kun ratkaistavana on vaikeita ongelmia. Työntekijöille hän suositti yksinkertaista mittapuuta: mikä on hyvä minun lapsilleni, on varmaan hyvä myös muille nuorille.

Minulle tapahtuman viesti kiteytyi kolmeen ajatukseen:

  1. Nuorten asunnottomuudessa ei ole kyse vain asunnoista ja asunnottomien palveluista. Ongelman ehkäisemiseksi tarvitaan laajempi strategia. Koulutus, polut työelämään sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tärkeitä. Lisäksi tarvitaan joustoa, järjestelmän eri osien tulee pelata yhteen. Kynnykset matalaksi, jotta nuori ei näe edessään seinää vaan polkuja eteenpäin.
  2. Kokemusten jakaminen on tärkeää. Vilkkaat keskustelut poikivat ideoita ja kontakteja. Mahdollisuuksia vapaaseen mielipiteiden vaihtoon kaivattiin lisää. Idulla oleva ajatus saattaa saada tulta muiden kokemuksista. Toisaalta voi saada vahvistusta omalle työlle. Esimerkiksi Toronton mallissa oli monta tutun kuuloista asiaa, jos kohta pohdittavaakin. Välillä on vapauttavaa peilata omaa hiekkalaatikkoa uudesta perspektiivistä.  Miten näistä innostavista verkostoista pääsisivät osallisiksi nykyistä useammat alan toimijat ja työntekijät?
  3. Yhteiskunnallisista eroista huolimatta nuoret ovat tarpeineen kaikkialla samanlaisia etsiessään paikkaansa maailmassa. He tarvitsevat koteja, koulutusta ja luottamuksen arvoisia aikuisia. Ei mitään kommervenkkistä.

Blogisti on Taina Hytönen, Verkostokehittäjät—hankkeen koordinaattori

Kuvan on ottanut Anu Hytönen

 

Mitä ajattelit jutusta?