Olen naapurini naapuri

Kodin ja asunnon ero on suuri, mutta me asuntoja puuhaavat emme aina tajua sitä, kirjoittaa Pirkko Lahti.

Asuntolan asukas totesi kerran minulle, että ”en oikein voi kutsua vieraita, kun en tiedä missä kunnossa seinän takana, samassa solussa asuva ihminen on.” Koti on ihmisen jatke. Kodin tilanteesta voi päätellä aika paljon ihmisen mielialoista ja voinnistakin. Kotiin heijastuvat helposti oma kasvutausta ja ympäristö, koulutus ja myös kotiin sitoutumisen aste. Pysyvästä asunnosta huolehditaan, sitä kunnostetaan ja siihen asetutaan. Se on ihmisen reviiriä, omaa aluetta. Tietysti kodissa parhaimmillaan on jokaiselle sen asujalle tilaa ja ns.oma paikka.

Koti sitoo naapurustoon ja asuinympäristöön. Kaupungeissa leimataan kaupungin osia: hankalia asukkaita, vain rikkaita tai eliittiä, vuokralaisia, omakotialuetta jne.

Ympäristö luo koko joukon kirjoittamattomia sääntöjä, jotka alueella pidemmän aikaa asuneet omaksuvat. Siellä voidaan tervehtiä, auttaa naapuria, ei häiriköidä eikä metelöidä kymmenen jälkeen ja voi tulla kutsumattakin kylään. Toisilla alueilla ajelehditaan, pidetään ääntä, rikotaan ympäristöä, vahingoitetaan puita, penkkejä eikä huomata vastaantulijoita. Talokohtaisia sääntöjä kirjoitetaan ja noudatetaan tai sitten ei. Ihmiset ovat joskus ylpeitä asuinympäristöstään, joskus se kerrotaan hieman häpeillen.

Asuinyhteisöissä on aina tarkkailijoita, päivystäviä virheiden hakijoita.  Nämä ihmiset seuraavat naapureiden ääniä, veden käyttöä, korkojen kopinaa, oven kolinaa, koiran haukuntaa, tuoksuja jne .  He närkästyvät lähes kaikesta ja jaksavat naputtaa. Heidän hyvinvointinsa takaa muiden ”kiinnisaaminen”. Vaikeaa on jos tarkkailija on vanhempi ihminen ja häiriöiden tuottajat ovat tietysti nuoria. Näiden ryhmien elämisen tavat ovat kaukana toisistaan. Sama ilmiö toistuu suomalaistarkkailijan ja tänne muuttaneiden kohdalla. Kirjoittamaton sääntö on että on osattava elää suomalaisittain. Joskus joku tänne muuttanut naureskeli, että ”jos hän oikein hyvin kotoutuisi, hän ei esimerkiksi tervehtisi ketään samassa rapussa asuvaa”.

Asuintalon kunto, rakenne ja sijainti vaikuttavat kotoisuuteen. Tietysti siihen vaikuttaa myös taloyhteisön asukkaiden rakenne: lapsiperheitä vai vanhuksia, omistavia asukkaita tai vuokralaisia. Tutkimukset korostavat ns. sekarakennetta, mutta useinhan tehdään tietyn asukasryhmän taloja. Vanhukset voivat pitää päiväkodin äänistä, mutta eivät kaikki.

Ihmisten erilaisuus takaa jokaisen taloyhtiön dynamiikan: aina joku kiittelee ja joku valittaa. Useassa talossa on psykiatrisista ongelmista kärsiviä, alkoholisoituneita, yksinäisiä  tai huippusosiaalisia. Ongelmia taatusti riittää.

Paras sääntö lie kohdella naapuria niin kuin itse haluaa tulla kohdelluksi ja yltäen aina kuitenkin kohteliaisuuden ja perussosiaalisuuden tasolle ja tervehtiä talon asukasta. Olethan naapurisi naapuri! Naapurisi määrittelee sinua ja sinä häntä ihmisenä.

 

Pirkko Lahti (psykologi, fil.lis), toimii kutsuttuna asiantuntijana Y-Säätiön hallituksessa

Mitä ajattelit jutusta?