Luotsikutterin matkassa uuteen suuntaan

Suomen merimuseo ja Jiippi-hankkeen toteuttajaorganisaatiot solmivat keväällä 2023 yhteistyösopimuksen luotsikutteri Pitkäpaaden käytöstä. Osa hankkeen retkistä toteutetaan 125-vuotiaalla tammirunkoisella purjealuksella, joka on kiertänyt kaikki maailman valtameret. 

Alun perin Pitkäpaaden saariryhmän luotsi- ja pelastusveneeksi rakennettu alus lukeutuu suomalaisen matkapurjehduskulttuurin kaanoniin. Vene veistettiin maailmankuulun suunnittelijan Colin Archerin telakalla Norjan Larvikissa vuonna 1898. 

Se on tiettävästi ensimmäinen Atlantin ylittänyt suomalaisvene. Yksinpurjehtija Vilho Kääriä osti luotsitoiminnasta eläköityneen aluksen vuonna 1933 ja purjehti sen kahta vuotta myöhemmin Helsingistä Rio de Janeiroon. Erityisen työlääksi matkan teki se, että Kääriä joutui kiertämään Britteinsaaret, koska ei halunnut purjehtia yksin vilkkaasti liikennöidyn Englannin kanaalin läpi. 

 Kuukausien yksinpurjehdus riitti Vilho Kääriälle ja hän vaihtoi aluksen Brasiliassa puolikkaaseen appelsiiniplantaasiin. Sodan sytyttyä Kääriä palasi vapaaehtoisena Suomeen. 

Kaksi vuosikymmentä Kääriän matkan jälkeen ranskalainen psykoterapeutti ja kirjailija Gerald Borg löysi nuhjaantuneen luotsikutterin Rion satamasta. Borg rakastui veneeseen ja koki väistämättömäksi, että heidän kohtalonsa tulevat lomittumaan.  Eksentrisenä seikkailijana tunnettu ranskalainen kunnosti alusta kaksi vuotta ja nimesi sen Inaeksi brasilialaisen Macumba-kultin veden jumalattaren mukaan. 

Gerald Borg purjehti veneen takaisin Eurooppaan ja palasi muutamaksi vuodeksi pitämään praktiikkaansa Pariisiin reissukassan kerryttämiseksi. Borg ja hänen tuore Maya-puolisonsa käänsivät 1950-luvun puolivälissä Inaen keulan kohti Japania.  Reissulla piipahdettiin mm. Egyptissä, Sudanissa ja Malediiveilla. Punaisellamerellä paettiin merirosvoja ja juututtiin haiden piirittämälle koralliriutalle. 

Kahden vuosikymmenen jälkeen ikä alkoi painaa, ja pariskunta joutui luopumaan liikkuvasta kodistaan, jossa Gerald Borg oli kirjoittanut useamman teoksen.  Aluksen seikkailut valtamerillä jatkuivat myös kahden seuraavan ranskalaisomistajan käytössä. 

Vuonna 1997 veneen oli tarkoitus purjehtia Kotkan puuvenefestivaaleille. Sen kippari Joseph Canton kuitenkin sairastui ja menehtyi nopeasti.  Leskeksi jäänyt Michelle Moal myi luotsikutterin Suomen merimuseon tuki ry:lle, joka oli järjestänyt mittavan keräyksen aluksen ostoa varten. Vuonna 2000 toteutunutta kauppaa oli junailemassa Vilho Kääriän veljenpoika Tomi Kääriä. 

Satavuotias tammivene oli päässyt melko huonoon kuntoon ja sen rakenteita oli muokattu moneen kertaan. Veneelle tehtiin vuosina 2001–2003 museaalinen käyttöentisöinti Suomen merimuseon toimesta.  

Maailman merimuseoissa yleistyneen käytännön mukaan yhä useampi entisöity alus purjehtii aktiivisesti. Merihistoriallinen kalusto saa näin näkyvyyttä, alukset pysyvät hyvässä käyttökunnossa ja merenkulun perinteet välittyvät uusille polville myös kokemusperäisesti. 

Pitkäpaasi on tarjonnut Jiippi-hankkeen toiminnassa hienon kurkistusikkunan merihistoriaan.  Osallistujat saavat osallistua aluksen käsittelyyn. Luotsikutterin varustukseen ei kuulu turvallisuusvälineitä ja moottoria lukuun ottamatta modernia tekniikkaa, ei edes vinssejä tai pikalukkoja.  Niinpä jokaisessa vendassa, purjeen nostossa tai laskussa riittää köyttä vedettäväksi useammalle käsiparille. 

Pitkäpaasi on tarjonnut Jiippi- hankkeen toiminnassa hienon kurkistusikkunan merihistoriaan.  Osallistujat saavat osallistua aluksen käsittelyyn. Luotsikutterin varustukseen ei kuulu turvallisuusvälineitä ja moottoria lukuun ottamatta modernia tekniikkaa, ei edes vinssejä tai pikalukkoja.  Niinpä jokaisessa vendassa, purjeen nostossa tai laskussa riittää köyttä vedettäväksi useammalle käsiparille.