Kutsu: Kesäpurjehdukset Y-Säätiön nuorille asukkaille

  • 26.5.2016
  • Uutinen

Y-Säätiö ja Suomen Purjelaivasäätiö tarjoavat 18–25-vuotiaille asukkailleen toimintaloman merihenkisessä ympäristössä.

Hiio-hoi! Nyt kaikki kannelle!

Y-Säätiö ja Suomen Purjelaivasäätiö tarjoavat 18–25-vuotiaille asukkailleen toimintaloman merihenkisessä ympäristössä. Reissujen aikana tutustutaan Suomen rannikon ja Itämeren lähialueiden parhaisiin kohteisiin.

Uusia taitoja ja uusia kavereita

Kesäpurjehduksilla aiempi purjehduskokemus ei ole tarpeen, vaan matkan aikana opetellaan yhdessä purjehduksen ja merenkulun perusteita käytännön kautta. Varsinaisesta purjehduskurssista ei kuitenkaan ole kyse. Pääpaino on tekemällä oppimisessa, tiimityössä ja uusien kokemusten ja ystävien saamisessa.

Purjeiden käsittelyyn, aluksen ohjaamiseen, ruuanlaittoon, tiskaukseen ja muihin tehtäviin osallistuvat kaikki oppilaspurjehtijat vuorollaan. Opastuksesta vastaavat sekä aluksen kokenut miehistö että aiemmin mukana ollut nuori. Sekä merellä että satamissa on myös vapaa-aikaa.

Aikataulu

22.6. Ryhmätapaaminen I

27.7. Ryhmätapaaminen II

8.–12.8. Turku-Turun saaristo-Turku

Purjehdukselle pääsy edellyttää ryhmätapaamisiin osallistumista.

Hinta

Kesäpurjehdukset ovat maksuttomia. Purjehduksilla on täysi ylläpito. Purjehdukselle valitut voivat hakea avustusta kodin ja lähtösataman välisiin matkakustannuksiin Y-Säätiöltä.

Y-Säätiö tarjoaa purjehtijoille ryhmämatkavakuutuksen.

Ilmoittautuminen

Varaa paikkasi pikaisesti, viimeistään 10.6.2016 osoitteessa: https://goo.gl/5UiLCv. Paikkoja on rajoitetusti.

Ilmoitamme kaikille kirjeitse valituksi tulemisesta. Purjehdukselle mukaan päässeiden vahvistuskirjeessä on ohjeet muun muassa tarkemmista aikatauluista ja varusteista.

Ilmoittautuminen on sitova, peruutus edellyttää lääkärin todistuksen. Ilman hyväksyttävää syytä matkan peruuttaminen tai käyttämättä jättäminen aiheuttaa 300 euron maksun.

Lisätietoja

Marja Dahl, asukashallintopäällikkö, Y-Säätiö, puh. 09 4241 1628 tai marja.dahl@ysaatio.fi

Lilli Temisevä, asukassihteeri, Y-Säätiö, puh. 09 7742 5567 tai lilli.temiseva@ysaatio.fi

Tule mukaan Y-Säätiön asukastoimintaan!

– Tehdään enemmän yhdessä, vähemmän yksin.