Y-Säätiö täyttää 40 vuotta

Kotien voima

Neljä seinää voi muuttaa elämän.
Neljäkymmentä vuotta voi muuttaa yhteiskunnan.


Koti on perusta, jolle elämä rakentuu. Se antaa turvaa, vakautta ja mahdollisuuden suunnitella tulevaisuutta. Y-Säätiö on jo 40 vuoden ajan toiminut sen puolesta, että jokaisella olisi oma koti – ilman ehtoja, ilman pelkoa menettämisestä.

Kun ihminen saa asunnon, hänen elämässään voi tapahtua mullistavia muutoksia. Asunnottomuus ei ole vain yksilön haaste, vaan koko yhteiskunnan kysymys. Siksi työskentelemme pitkäjänteisesti ja vaikuttavasti, jotta Suomi pysyy edelläkävijänä asunnottomuuden poistamisessa.

Neljä vuosikymmentä sitten asunnottomuus oli vaikeasti ratkaistava ongelma. Tänään tiedämme, että ratkaisut ovat olemassa. Tarvitaan tahtoa, yhteistyötä ja oikeita tekoja.

Y-Säätiön merkittävimmät vaiheet

Y-Säätiö on vuodesta 1985 lähtien ollut keskeinen toimija Suomessa asunnottomuuden vähentämisessä ja kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistämisessä.

Matkan varrella Y-Säätiö on kasvanut merkittäväksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, jonka toiminta perustuu vakaaseen arvopohjaan ja pitkäjänteiseen työhön asunnottomuuden poistamiseksi. Alla olevalla aikajanalla on katsaus Y-Säätiön merkittävimpiin vaiheisiin ja saavutuksiin vuosien varrella.

Juhlavuoden kirjoitus

Toimitusjohtajamme Teija Ojankoski kirjoittaa juhlavuoden merkityksestä – tutustu blogikirjoitukseen.

Tutustu M2-Koteihin

M2-Kodit on Y-Säätiön omistama vuokra-asuntoyhtiö, joka tarjoaa kohtuuhintaista ja laadukasta asumista ympäri Suomea. Asuntokantaamme kuuluu yli 11 000 kotia, joissa yhdistyvät viihtyisyys, turvallisuus ja kestävä asuminen.

Tutustu Y-Koteihin

Y-Säätiön Y-Kodit tarjoavat kodin heille, joille vuokra-asunnon löytäminen on haastavaa. Asuntoa voi hakea, jos henkilö on asunnoton tai asunnottomuusuhan alla. Pääkaupunkiseudulla vuokraamme osan asunnoista itse, mutta suurin osa vuokrataan yhteistyökumppaneidemme kautta.

Pidetään yhteyttä

Tilaa uutiskirje