Hyvän mielen työpaikka -merkki Y-Säätiölle

Merkki ilmaisee, että yritys on sitoutunut olemaan mielenterveyttä edistävä työpaikka. Merkin myöntää MIELI ry.

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n myöntämä Hyvän mielen työpaikka -merkki kertoo, että Y-Säätiö on sitoutunut tukemaan työntekijöidensä mielenterveyttä laajasti. Hyvän mielen työpaikka -merkki on paitsi tunnustus, myös organisaatiolle mahdollisuus kehittyä ja oppia. Tunnus on vuoden voimassa.

Y-Säätiössä on jo nyt monenlaisia tapoja tukea ja selvittää työntekijöiden hyvinvointia. Ennaltaehkäisyyn kiinnitetään erityisesti huomiota. Työhyvinvoinnin kysymyksiä käydään läpi esimerkiksi esihenkilön ja työntekijän välisissä Y-Talk-keskusteluissa. Yleistä kehitystä mittaavat myös työhyvinvointi- ja henkilöstökyselyt.

Koulutusta ja tietoisuutta lisätään

Lakisääteisten toimintatapojen lisäksi Y-Säätiö on halunnut taata vielä laajemman tuen työntekijöilleen. Jos työntekijä tarvitsee apua mielenterveyden ammattilaisilta, työterveyshuollon palveluihin on sisällytetty mahdollisuus työterveyspsykologin käynteihin ja lyhytpsykoterapiaan.

”Tämän vuoden aikana Y-Säätiön esihenkilöitä koulutetaan huomaamaan mielen kuormitus paremmin. He ovat avainroolissa, että mahdollisiin haasteisiin voidaan puuttua matalalla kynnyksellä”, HR-asiantuntija Anu Ellwood sanoo.

Työntekijöiden tietoisuutta lisätään esimerkiksi mielenterveyteen liittyvällä teemakuukaudella. ”Kannustamme puhumaan mielenterveyteen liittyvistä asioista ilman pelkoa leimaantumisesta. Mitä sinulle kuuluu, on erittäin toimiva ja tärkeä kysymys myös työpaikalla”, Ellwood sanoo.

Hyvän mielen työpaikka -logo

Mitä ajattelit jutusta?