Häätöjen määrä ei vähene, vaikka asunnottomuus laskee

Asunnottomuus on Suomessa laskenut 1990-luvulta tähän päivään. Luulisi, että samansuuntainen kehitys olisi tapahtunut myös häädöissä, mutta näin ei ole, bloggaa Y-Säätiön asiantuntija Raine Helskyaho.

Vuodesta 2008 lähtien häätöjä on ollut vuosittain 3 500–4 000 eikä selvää vähenemistä ole havaittavissa.

Pidemmältä ajalta ei ole vertailukelpoisella tavalla kerättyä tietoa häädöistä, mutta 1980-luvulta saakka on tietoa vireille tulleista häädöistä eli toisin sanoen oikeudelle toimitetuista häätöhakemuksista. Näistä noin puolet johtaa häätöön. Vireille tulleiden häätöjen määrä kasvoi 90-luvulla jyrkästi, eikä ole sen jälkeen palannut 1980-luvun tasolle.

Miten tällainen häätöjen kehitys on selitettävissä? Ilmeinen selitys häätöjen jyrkkään kasvuun 90-luvulla on lama. Laman aikana työttömyys kasvoi rajusti ja hyvinvointipalveluista leikattiin. Häätöjen kasvun hidastuminen 90-luvun loppuun mennessä selittyy luultavasti sekä laman päättymisellä että asuntorakentamisen kasvulla.

Vuokra-asuntojen määrä kasvoi 90-luvulla yli 40 prosenttia. Asuntorakentaminen lisääntyi, koska julkiseen asuntorakentamiseen panostettiin, ja myös koska vuokrasääntelyn lopettaminen 90-luvun puoliväliin mennessä lisäsi yksityistä asuntorakentamista.

Laman aikana leikattuja etuuksia ei ole koskaan palautettu

Häätöjen määrä on jäänyt 2000-luvulla noin kaksinkertaiselle tasolle 1980-luvun tilanteeseen verrattuna. Yksi selitys tälle on 90-luvun laman jälkiseuraus. Laman aikana tehtyjä suuria leikkauksia etuuksiin ei ole palautettu lamaa edeltäneelle tasolle, eikä etuuksia ole päivitetty suhteessa yleiseen kustannuskehitykseen.

Myös vuokrataso on noussut 2000-luvulla nopeammin kuin yleiset elinkustannukset, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Pienten tulojen ja korkean vuokran yhdistelmä luonnollisesti lisää häätöriskiä.

Toisaalta häätömäärien kehitys näyttäytyy hieman paremmalta, kun otetaan huomioon, että asuntomäärät ja vuokra-asuminen ovat lisääntyneet 80-luvulta. Tällöin häätömäärien tulisi kasvaa, jos kaikki muut seikat pysyvät samoina. Häätömäärät ovat kuitenkin pysyneet koko 2000-luvun suunnilleen samalla tasolla. Alla olevassa kuvassa on laskettu häätöjen määrä suhteessa asuntokuntien määrään. Tästä nähdään, että riski tulla häädetyksi on ollut laskusuunnassa vuodesta 2008.

Tästä huolimatta asunnottomuuden ja häätöjen kehityksessä on selvä ero. Asunnottomuus Suomessa on vähentynyt 80-luvun lopulta 77 prosenttia, mutta muutos häätöjen suhteen on ollut huonompi. Kun yritetään ymmärtää tätä, on huomattava, että asunnottomuus ei ala läheskään aina häädöstä, eivätkä kaikki häädöt johda asunnottomuuteen. Ei ole siis syytä olettaakaan, että nämä kaksi ilmiötä kulkisivat aina samansuuntaisesti.

Asunto ensin -malli on lyhentänyt asunnottomuusjaksojen kestoa

Pääsyy asunnottomuuden ja häätöjen kehityksen erolle lienee Suomen asunnottomuuspolitiikka, jossa on tuotettu asuntoja asunnottomaksi joutuneille ja tuetussa asumisessa on noudatettu Asunto ensin -periaatetta. Nämä toimet ovat lyhentäneet asunnottomaksi joutuneiden asunnottomuuden kestoaikaa ja vähentäneet asunnottomuuden uusiutumista. Toisaalta kenties vaikutus asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn on ollut huonompi.

Valtakunnallisissa asunnottomuusohjelmissa asunnottomuutta on pyritty ennaltaehkäisemään muun muassa lisäämällä kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa ja lisäämällä asumisneuvontaa.

Asumisneuvonta vähentää tutkitusti häätöjä noin 30 prosenttia verrattuna taloyhtiöihin, joissa ei ole asumisneuvontaa. Voidaan hyvällä syyllä olettaa, että ilman ennaltaehkäiseviä toimia häätömäärät olisivat suurempia. Kuitenkin häätömäärien merkittävä vähentäminen vaatii luultavasti myös laajempia yhteiskunnallisia parannuksia eriarvoisuuskehityksessä ja hyvinvointipalveluissa.