Elävän musiikin säätiö ELMU rs ja Y-Säätiö yhteistyössä vuokratalohankkeeseen

  • 17.6.2014
  • Uutinen
  • Tiedote

75 asunnon vuokratalo rakennetaan Helsingin Jätkäsaareen.

Elävän musiikin säätiö ELMU rs:n jo vuodesta 2010 vetämä musiikkialan vuokratalohanke, työnimellä Jallukka, on vihdoinkin lähtenyt varsinaiseen toteutusvaiheeseen. Mutkikkaan prosessin jälkeen säätiö valitsi toukokuussa yhteistyökumppanikseen Y-Säätiön. Kaupunki vahvisti kumppanuuden kesäkuun 2014 alussa ja varsinainen suunnittelutyö käynnistyi välittömästi. Toteutuva kokonaisuus sijaitsee Helsingin Jätkäsaaressa ja siihen tulee noin 75 asuntoa, joista 25 on suoraan Elmu-säätiön ja 50 Y-Säätiön hallinnassa. Talo toteutetaan kokonaisuudessaan ARA- korkotukirahoitettuna vuokratalotuotantona ja se on muuttovalmis loppukeväästä 2016.

Kumppanit ovat innostuneita syntyneestä yhteistyöstä. Kohde on Elmu-säätiölle sen ensimmäinen kulttuuriasuntohanke ja Y-Säätiöllekin sen ensimmäinen suuri vuokratalokohde Helsingissä.
Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen linjaa hankkeen tavoitetta seuraavasti: ”On turha puhua elävästä kaupunkikulttuurista, jos sen tekijöillä ei ole varaa asua kaupungissa. Siksi tarvitaan tämänkaltaisia hankkeita, jotka luovat lisää kohtuuhintaisia asuntoja:” Elmu-säätiön puheenjohtaja Christian Moustgaard on tyytyväinen syntyneeseen kumppanuuteen. ”Y-Säätiö on vakaa yleishyödyllinen toimija. Tavoitteemme asumisen osalta ovat samat ja Y-Säätiön vankka kokemus varmistaa, että Jallukka toteutuu tavoitteiden mukaan”.

Hanke esitellään tarkemmin elokuussa 2014 kun luonnokset arkkitehtisuunnitelmista ovat valmiit.

Y-Säätiö on vuonna 1985 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka taustayhteisöjä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen ja Turun kaupungit, Suomen Punainen Risti, Kuntaliitto, Suomen Mielenterveysseura, Kirkkohallitus, Rakennusliitto ja Rakennusteollisuus RT. Säätiöllä on yli 6600 asuntoa yli 50 paikkakunnalla.

Elävän musiikin säätiö ELMU rs on perustettu vuonna 1990 tukemaan omalta osaltaan sitä työtä, jota Elävän musiikin yhdistys ry on vienyt eteenpäin vuodesta 1978. Elmu-säätiö oli Radio Cityn merkittävä omistaja. Säätiö ja erillisrahasto Teemu Raimorannan Somnium- rahasto jakavat vuosittain stipendejä ja soitinpalkintoja kouluihin ja laitoksiin. Säätiö on myös sijoittanut osakkaana alan yrityksissä, kuten Tuska -festivaalia järjestävään Finnish Metal Events:ssä ja Backline Rental Oy:ssä.

Tarkempaa tietoa projektista antavat:

Y-Säätiö

Toimitusjohtaja Juha Kaakinen

P: 05067088

juha.kaakinen@ysaatio.fi

Elävän musiikin säätiö ELMU

Hallituksen puheenjohtaja Christian Moustgaard

P: 0500507161

christian.moustgaard@gmail.com