AAA: Avoimesti, aktiivisesti ja aina!

  • 23.10.2013
  • Uutinen

Y-Säätiön uudet nettisivut on nyt avattu. Oikeastaan olisi juhlan paikka.

Y-Säätiön uudet nettisivut on nyt avattu. Oikeastaan olisi juhlan paikka. Tätä hetkeä olen nimittäin odottanut. Kun aloitin työni Y-Säätiössä tammikuussa 2013 asetin itselleni muutaman keskeisen työtavoitteen tälle vuodelle. Yksi tärkeimmistä oli säätiön tiedotus- ja viestintäpolitiikan uudistaminen. Uudet kotisivut on tässä työssä tärkeä virstanpylväs, sillä ne viestivät sekä symbolisesti että konkreettisesti sitä suuntaa, mihin haluamme viestintäämme kehittää.

Y-Säätiön toiminta liikkuu usein elämän herkällä alueella ja niukempaa tiedotuslinjaa voi perustella asiakkaiden ja asukkaiden suojelulla. Mielestäni tämä itsestään selvä asia ei kuitenkaan liity Y-Säätiön toiminnasta tiedottamiseen. En näe mitään vaihtoehtoa avoimuudelle tänä päivänä. Y-Säätiön toiminta on luonteeltaan vahvasti yhteiskunnallista ja pääosa rahoituksesta tulee julkisista lähteistä. Se tarkoittaa myös, että toimintaamme kohdistuu korostunut tilivelvollisuus ja avoimuuden vaatimus.

Teemme merkittävää ja yhteiskunnallisesti arvokasta työtä, josta tiedottaminen on tärkeää. Aina ei viestinnässäkään kaikki mene todennäköisesti putkeen, mutta tärkeintä on vilpitön pyrkimys avoimuuteen. Periaatteena on jatkossa, että kerrotaan mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Verkkosivut on ensimmäinen näkyvä askel

Nykymaailmassa harva homma onnistuu ilman kumppaneita. Projektissa meillä on ollut erinomaisia kumppaneita, viestinnässä AC-Sanaforin tehotiimi Leena-Mari, Eeva ja Maija sekä nettisivujen toteutuksesta vastanneet Trimedian ”dynaamiset nuoret miehet”. He ovat sparranneet ja sopivasti potkineet meitä eteenpäin. Pisteenä iin päällä saimme www-sivuille valokuvaaja Vilja Tammisen upeat kuvat.

Uudet kotisivut on meille vasta lähtölaukaus ja jatkoa seuraa varmasti. Y-Säätiön viestintä on tarkoitettu niin säätiön asukkaille, yhteistyökumppaneille, rahoittajille kuin suurelle yleisöllekin. Otamme mielihyvin vastaan kaiken palautteen omasta toiminnastamme ja viestinnästämme. Tämä Y-blogi on avoin myös vieraskirjoittajille.

Viestinnässä ja tiedotuspolitiikassa kunnianhimoinen tavoitteemme on kolmen A:n (AAA) luokka: Avoimesti, aktiivisesti ja aina!

Juha Kaakinen, Y-Säätiön toimitusjohtaja