Asunnottomuus

Asunnottomuus tai sen uhka voi kohdata kenet vain. Paikkakunnan vaihto, työttömyys, päihdeongelmat, luottotietojen menettäminen tai perhetilanteen muutokset voivat muuttaa elämäntilanteen yllättäen.

Suomessa asunnottomia on tällä hetkellä ARAn selvityksen mukaan noin 3 686 (ARA 2023).

Eurooppalaisessa vertailussa Suomi pärjää hyvin, mutta se ei vähennä ongelman vakavuutta. Asunnottomuus kärjistyy aina yhteiskunnallisten ja taloudellisten kriisien yhteydessä.

Asunto ensin -periaate on ajattelutapa

Valtakunnallisten asunnottomuusohjelmien avulla järjestöt ja kunnat ovat hankkineet asunnottomuutta kokeville uusia asuntoja ja uudistaneet heille suunnattuja palveluja. Kaikki nämä toimijat ovat halunneet 30 vuoden aikana samaa asiaa: inhimillistää asunnottomina elävien elämää.

Valtion jämäkkä ohjaus teki asunnottomuuden vähentämisestä koko Suomen yhteisen tavoitteen, jonka toteutumista ei estänyt edes vuonna 2008 alkanut talouden taantuma, jonka aikana karsittiin monista muista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Ennen kaikkea onnistuminen kuitenkin edellytti täyskäännöstä tavassa ajatella asunnottomuutta: koko järjestelmä rakennettiin Asunto ensin -periaatteen pohjalta.

Kun katto pään päällä on varma, ihminen voi helpommin keskittyä ratkomaan muita ongelmiaan.

Asunto ensin on ennen kaikkea periaate, mutta se on myös toimintamalli, ideologia ja ajattelutapa. Asunto ensin -periaatetta ohjaa ajatus, että asunto on osa ihmisoikeuksia ja ihmisen perusoikeus. Siinä kaikki asunnottomien eteen tehtävä työ lähtee siitä, että tukitoimista ensimmäinen on asunnon tarjoaminen. Työ voidaan järjestää eri malleilla ja tarjoamalla erityyppisiä asuntoja, mutta asunto on aina ykkössijalla.

Vielä 1980-luvulla asunnoton sai Suomessa kodin vasta, kun oli osoittanut yhteiskuntakelpoisuutensa. Usein tämä tarkoitti päihteettömyyttä. Yksi retkahtaminen ei vielä johtanut häätöön, mutta päihteiden aiheuttamat lieveilmiöt, kuten väkivaltaisuus tai muu huono käytös, saattoivat johtaa asunnon menettämiseen.

Yömajatyyppisissä asuntoloissa jaettiin varoituksia ja liian moni varoitus johti uloskirjaamiseen. Asuntoloihin ei myöskään päässyt sisään päihtyneenä. Tiukan kurin seurauksena asunnoton päätyi kiertämään kehää, jossa pysyvä asunto jäi kaukaiseksi haaveeksi.

Asunto ei ole palkinto

Asunto ensin -mallissa asunto ei ole palkinto, jonka asunnottomuutta kokeva saa sitten, kun muu elämä on raiteillaan. Sen sijaan asunto on se, minkä avulla muu elämä rakennetaan.

Kun katto pään päällä on varma, ihminen voi helpommin keskittyä ratkomaan muita ongelmiaan. Tämä ajattelutavan muutos muutti erityisesti kaikkein vaikeimmassa asemassa olleiden pitkäaikaisasunnottomien elämän. Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi päihde- ja mielenterveyskuntoutujia.

Mallin soveltaminen on vahvistanut ajatusta, että kuntoutujat voivat pärjätä tavallisessa vuokra-asunnossa, jos saavat oikeanlaista tukea. Yhdelle riittää tueksi vuokrasopimus ja turvallinen oma asunto, toinen tarvitsee lisäksi säännöllistä keskusteluapua ja kolmas korvaushoitoa.

Asuntoja ei luonnollisesti voi tarjota asunnottomuutta kokeville, ellei niitä ole olemassa. Mallin toteuttamisessa on ollut tärkeää, että kohtuuhintaisia asuntoja tulee markkinoille lisää.

Vuoden 1987 jälkeen noin 12 000 ihmistä on saanut kodin.

Uusien, kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttaminen ja ostaminen oli yksi tärkeimmistä valtion käynnistämän pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen tähtäävän PAAVO-ohjelman (2008–2011) tavoitteista. Kunnat, kaupungit ja erilaiset järjestöt ostivat ja rakensivat asuntoja, mutta myös valtio tuki asuntotuotantoa.

Asunto ensin -periaatteeseen nojaava asunnottomuustyö tuottaa tulosta. Yksittäisten asunnottomien lisäksi Asunto ensin -mallista hyötyy koko yhteiskunta. Esimerkiksi Tampereella Asunto ensin -mallia toteuttaneessa tuetussa asumispalveluksikkö Härmälässä saavutettiin mallin ansiosta vuodessa lähes 250 000 euron säästöt.

Yksiköstä tehdyn tutkimuksen mukaan säästöt yhden henkilön tarvitsemien palvelujen osalta voivat olla jopa 9 600 euroa vuodessa, kun verrataan kustannuksiin, jotka aiheutuisivat ihmisen ollessa asunnottomana. Lisäksi tutkimusten mukaan yhden pitkäaikaisasunnottoman asuttaminen säästää yhteiskunnan varoja noin 15 000 euroa vuodessa.

Tärkeintä on kuitenkin, että vuoden 1987 jälkeen noin 12 000 ihmistä on saanut kodin.

Suomalaisen asunnottomuuden erikoispiirteitä

Yli 60 prosenttia Suomen asunnottomuutta kokevista elää Etelä-Suomessa pääkaupunkiseudulla. Koska töitä on saatavilla eniten pääkaupunkiseudulla, muuttoliike suuntautuu sinne. Asunnottomuus keskittyy lisäksi muihin suuriin kasvukeskuksiin.

Toinen suomalainen erityispiirre on se, että asuntokannasta valtaosa on omistusasuntoja, joihin kaikilla ei ole varaa. Myöskään asuntokannan rakenne ei vastaa ihmisten tarpeita. Erityisesti pääkaupunkiseudulla rakennetaan ihmisten tarpeisiin nähden liian kalliita ja suuria asuntoja.

Asunto ensin -mallissa on Suomessa huomioitu olemassa oleva sosiaalietuuksien järjestelmä niin, että sitä hyödynnetään mahdollisimman paljon. Sen sijaan, että asiakkaille tarjottaisiin apua vain Asunto ensin -palveluiden piiristä, auttavat palveluntarjoajat asiakkaita pääsemään kiinni valtiolta saataviin avustuksiin ja palveluihin.

Asunto ensin -mallin mukainen asunnottomuustyö perustuu siihen, että asunnottomuus ymmärretään laajasti. Asunnottomuus ei siis ole pelkkää katuasunnottomuutta eikä siten ongelma, joka on mahdollista ratkaista yhden toimialan sisällä.

Asunnottomuutta voi kokea nuori lukiolainen tai eläkkeellä oleva alkoholisti.

Laaja määritelmä mahdollistaa sen, että kaikki ne toimijat, joita asunnottomuusilmiö koskee, tulevat mukaan torjumaan ja ratkaisemaan sitä kaupungin tai valtion tasolla.

Useimmiten Asunto ensin -mallia ovat mukana toteuttamassa valtio, kunta tai kaupunki (ja sen sisällä esimerkiksi sosiaalitoimi ja/tai terveydenhuolto), yritykset, järjestöt, kiinteistöyhtiöt, kiinteistönomistajat ja rakennuttajat. Toimijat, jotka osallistuvat asunnottomuuden ratkaisemiseen, vaihtelevat sen mukaan, miten palvelut on kaupungissa järjestetty.

Laaja asunnottoman määritelmä auttaa huomioimaan kaikki ne polut, jotka johtavat asunnottomuuteen. Ihminen voi joutua asunnottomaksi niin päihteidenkäytön kuin sairastumisen takia. Asunnottomuutta voi kokea nuori lukiolainen tai eläkkeellä oleva alkoholisti.

Laajan määritelmän mukaista asunnottomuutta on myös helpompi ennaltaehkäistä kuin pelkkää katuasunnottomuutta. Suomessa painopiste asunnottomuustyössä on vuodesta 2016 lähtien ollut nimenomaan asunnottomuuden ennaltäehkäisyssä. Siinäkin on tehokkainta tehdä yhteistyötä yli toimialarajojen.