Ohjelma pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä
Tarjoamme uramahdollisuuksia eri alojen ammattilaisille. Avoimet työpaikkamme löytyvät tältä sivulta.
Tutustu uudistettuun strategiaamme. Onnistumisemme takeena ovat osaava henkilöstö, vakaa talous ja rahoituspohja sekä parhaat digitaaliset työkalut.
Y-Säätiöllä on pääkaupunkiseudulla vuokra-asuntoja, joita vuokraamme itse. Valtaosa Y-Koteja vuokrataan yhteistyökumppaneidemme kautta.
M2-Kodeilla on yli 11 000 vuokra-asuntoa eri puolilla Suomea. Ne ovat tavallisia vuokra-asuntoja, koteja meille kaikille.
Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomuutta kokevien määrä on laskenut viimeisien vuosien aikana. Se ei ole sattumaa. Valtio, kunnat ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet 1980-luvulta lähtien määrätietoisesti töitä asunnottomuuden vähentämiseksi. Vuonna 2024 asunnottomuus kääntyi nousuun ensimmäistä kertaa vuoden 2012 jälkeen.
Suomessa asunnottomia oli vuonna 2024 Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varken selvityksen mukaan 3806. Asunnottomien määrä on lähtenyt ensimmäistä kertaa nousuun vuoden 2012 jälkeen. Vuoteen 2023 verrattuna asunnottomia oli viime vuonna 377 enemmän. Asunnottomien kokonaismäärästä vajaa kolmasosa on pitkäaikaisasunnottomia. Pitkäaikaisasunnottomien määrä pysyi samalla tasolla kuin edellisvuonna. Pitkäaikaisasunnottomalla henkilöllä asunnottomuus on kestänyt vähintään vuoden, tai henkilö on ollut useasti asunnoton viimeisen kolmen vuoden aikana. Pitkäaikaisasunnottomalla on usein asumista olennaisesti vaikeuttava sosiaalinen tai terveydellinen ongelma, kuten velka-, päihde- tai mielenterveysongelma. Pitkäaikaisasunnottoman asunnottomuus on pitkittynyt tavanomaisten asumisratkaisujen toimimattomuuden tai sopivien tukipalvelujen puuttumisen vuoksi. Asunnottomien perheiden osuus Suomessa on alle kolme prosenttia.
Suomessa asunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin. Arvioiden mukaan noin kaksi kolmasosaa asunnottomista asuu asunnon puutteen vuoksi tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona. Huolestuttava muutos on, että ulkona majoittuvien määrä kasvoi vuoteen 2023 verrattuna. Maahanmuuttajien osuus asunnottomista on alle neljännes, naisten 22 % ja alle 25-vuotiaiden 15 %. Tilastot ovat suuntaa antavia, mutta niiden avulla on mahdollista seurata suuria muutoksia ja pitkän aikavälin trendejä asunnottomuudessa.
Suomessa on onnistuttu vähentämään asunnottomuutta viimeisten vuosien aikana, mutta asunnottomuus kääntyi nousuun viime vuonna. Asunnottomuustilanne kärjistyy usein yhteiskunnallisten ja taloudellisten kriisien yhteydessä.
Asunnottomaksi katsotaan henkilö, jolla ei ole omaa vuokrasopimusta tai omistusasuntoa. Asunnottomia ovat myös kadulla ja rappukäytävissä yöpyvät, laitoksissa asuvat, sekä tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona oleilevat henkilöt.
Suomessa asunnottomuus ymmärretään laajasti. Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varke jaottelee asunnottomuuden viiteen luokkaan sen perusteella, minkälaista asunnottomuus on:
Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö FEANTSA on kehittänyt ETHOS-luokittelun, jossa asunnottomuus luokitellaan eri tavalla:
Laaja määritelmä lisää ymmärrystä asunnottomuusilmiön moninaisuudesta ja ottaa myös huomioon monenlaiset syyt, jotka voivat johtaa asunnottomuuteen. Laajan määritelmän mukaista asunnottomuutta on myös helpompi ennaltaehkäistä.
Suomalaisella asunnottomuustyöllä on pitkä historia. Asunnottomien tilanne tuli osaksi julkista keskustelua jo 1970-luvulla ja Y-Säätiö perustettiin ratkomaan asunnottomuusongelmaa vuonna 1985. Ensimmäisiä päiväkeskuksia avattiin asunnottomille 1980-luvulla ja 1990-luvulla käynnistyi suuri rakenteellinen muutos mielenterveyspalveluissa, jolloin laitoksia suljettiin ja mielenterveyspalveluja alettiin viemään ihmisen kotiin. Asunnottomuutta alettiin hoitaa asumisen ja asuntopolitiikan kautta, jolloin asuntoloita alettiin muuttaa tuki- ja palveluasumisyksiköiksi. Asunnottomuustyötä alettiin ohjaamaan valtion taholta, määriteltiin vastuita ja otettiin käyttöön velvoittavia ohjausvälineitä.
Asunnottomuus Suomessa ei ole vähentynyt sattumalta. Vuodesta 2008 saakka suomalainen asunnottomuustyö on pohjautunut Asunto ensin -malliin. Mallin toimeenpanoa ovat ohjanneet kansalliset asunnottomuusohjelmat, joiden avulla on tuotettu lisää kohtuuhintaista asumista, palkattu ja koulutettu asumissosiaalisen ammattilaisia, vakiinnutettu kokemusasiantuntijoiden käyttö asunnottomuustyössä ja panostettu asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn. Ohjelmien kautta Asunto ensin -malli vakiintui käyttöön suomalaisessa asunnottomuustyössä. Tällä hetkellä Suomessa on käynnissä pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisohjelma, jonka tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä.
Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka taustalla on väestönkasvu, kaupungistuminen, talouden suhdannevaihtelut sekä suuret tuloerot. Tärkeimpänä syynä asunnottomuuteen voi nähdä pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen puutteen. Kohtuuhintaisten asuntojen tarjonta ei ole pystynyt vastaamaan kasvavaan tarpeeseen ja vuokra-asuntojen hintojen nousu on vaikeuttanut pienituloisten mahdollisuuksia löytää kohtuuhintaista asuntoa.
Yksilötasolla asunnottomuuden riskitekijöitä ovat mm. vähävaraisuus, elämänhallinnan vaikeudet, päihde- ja mielenterveysongelmat, sosiaalisten resurssien vähäisyys sekä muutokset elämäntilanteessa kuten sairaus, ero, muutto toiselle paikkakunnalle ja työttömäksi jääminen.
Viime vuosina tapahtunut elinkustannusten nousu, inflaatio sekä energiahintojen kasvu ovat heikentäneet erityisesti pienituloisten asemaa ja lisänneet talousongelmia ja velkaantumista. Maksuhäiriöt ja vuokravelkojen lisääntyminen vaikeuttavat entisestään asunnon saamista ja lisää asunnottomuuden riskiä.
Asunnottomien määrään ja asunnottomuuden kestoon vaikuttaa myös se, millaista tukea yhteiskunta tarjoaa asunnottomille ja asunnottomuusuhan alla eläville. Asunnottomuuden syyksi voidaan nähdä palveluiden riittämättömyys, jolloin ihminen jää vaille tarvitsemaansa tukea.