Kansainväliset asunnottomuustilastot ovat synkkiä. Maailmalla kaivataan nyt rohkeutta kokeilla erilaisia asumisratkaisuja ja kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta, bloggaa kansainvälisten asioiden päällikkö Juha Kahila.

Olen päässyt tutustumaan asunnottomuustyöhön ympäri maailmaa. On ollut ilo huomata, että Asunto ensin -mallista on tullut vuosi vuodelta tutumpi. Valitettavasti mallin koko potentiaalia ei monessakaan maassa kuitenkaan tunnisteta.

Asunto ensin on monissa maissa edelleen pilotti tai ylimääräinen osa asumisen peruspalveluita. Systeeminen muutos Asunto ensin -mallin juurruttamiseksi on vielä lastenkengissä. Jotta asunnottomuus voidaan poistaa, tulisi Asunto ensin -mallin olla kiinteä osa palveluiden ydintä.

Lyhytaikaiset ratkaisut tulevat kalliiksi

Maailmalla asunnottomuusongelmaan pyrintään vastaamaan usein lyhytaikaisilla ratkaisuilla, kuten hätämajoituspaikkojen lisäämisellä. Rahaa käytetään paljon palveluihin, jotka auttavat vain lyhyen ajan. Pahimmillaan nämä lyhytaikaiset ratkaisut vain pahentavat ja pitkittävät ongelmaa. Myös rahaa kuluu vuosi vuodelta enemmän.

Lyhytaikaisten ratkaisujen sijasta asunnottomuustyön tulisi keskittyä ensisijaisesti asumisratkaisuihin. Myös ennaltaehkäisevien palveluiden rooli on merkittävä.

Asunto ensin -malli vaatii rohkeutta ja uskallusta

Asunto ensin -mallin täyden potentiaalin hyödyntäminen vaati rohkeutta kokeilla erilaisia asumisratkaisuja ja lähestyä ongelmaa eri näkökulmista. Suomessa Asunto ensin -mallin mukaan toimivat asumisyksiköt ovat osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi. Esimerkiksi Italiassa ja Englannissa on puolestaan kokeiltu onnistuneesti jaetun asumisen konseptia.

Yksittäisiä asuntoja tarvitaan toki lisää, mutta on ongelmallista pohjata asunnottomuustyö vain niiden varaan. Odotusaika oman asunnon saamiseksi on monessa maassa kohtuuton. Työntekijöille pitkät odotusajat eivät ole ongelma, mutta asunnottomilla ihmisillä aikaa odottamiseen ei ole.

Tarvitaan työtä, onnistumisia ja oikeanlaista puhetta

Asunto ensin -mallin valtavirtaistaminen vaatii työtä ja lukuisia onnistumisia. Globaalissa mittakaavassa Asunto ensin on vielä pienen joukon edustama ideologia.

On ollut kuitenkin positiivista huomata myös onnistumisia, joita Asunto ensin -malliin pohjaava asunnottomuustyö on saanut aikaan. Esimerkki tällaisesta hyvästä kehityskulusta löytyy Tanskasta, jossa on lanseerattu monin tavoin innovatiivinen uusi asunnottomuusohjelma.

Kuluneena vuonna olen myös havainnut muutoksen siinä tavassa, jolla asunnottomuudesta puhutaan. On rohkaisevaa, että monessa maassa uskalletaan asunnottomuuden vähentämisen sijaan puhua myös asunnottomuuden poistamisesta kokonaan.

Puhetta ja intoa siis maailmalta löytyy. Nyt tämä pitäisi enää kääntää teoiksi.

Mitä ajattelit jutusta?

Merkitty avainsanoilla ,