Asunnottomuustyö säästöjen keskellä – miten järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyö turvataan?

Suomessa järjestöillä on merkittävä rooli sosiaali- ja terveyspalveluiden täydentäjinä sekä yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien, kuten asunnottomien, tuen ja palvelujen toteuttajana. Viimeaikaiset uutiset STEAn avustusten leikkauksista ja hyvinvointialueiden säästöpaineista ovat nostaneet esiin vakavan huolen siitä, miten asunnottomien palvelujen saatavuus ja laatu voidaan jatkossa turvata.

Järjestöjen rooli – enemmän kuin pelkkää täydentämistä

Monet sosiaali- ja terveysjärjestöt toimivat tiiviissä yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa ja tuottavat palveluita, joita julkinen sektori ei yksin pysty tarjoamaan. Ne tavoittavat ihmisiä, jotka muuten saattavat jäädä täysin ilman tukea. Esimerkiksi mielenterveys- ja päihdetyössä sekä asunnottomuustyössä järjestöjen asiantuntemus ja matalan kynnyksen palvelut ovat korvaamattomia.

STEAn leikkaukset ovat kuitenkin pakottamassa järjestöjä vähentämään toimintojaan. Tämä osuu erityisen kipeästi pieniin järjestöihin, jotka toimivat ruohonjuuritasolla ja paikallisesti. Samanaikaisesti hyvinvointialueiden kustannuspaineet pakottavat miettimään, mistä palveluista voidaan säästää. Tämän yhtälön keskellä on vaarana, että juuri ne ryhmät, jotka eniten tarvitsevat apua, jäävät väliinputoajiksi.

Väärässä kohdassa säästäminen tulee kalliiksi

Hyvinvointialueilla säästöpaineet ovat todellisia, mutta lyhytnäköiset leikkaukset voivat aiheuttaa pitkällä aikavälillä suurempia kustannuksia. Ennaltaehkäisevä työ, perheiden tukeminen, nuorten mielenterveyspalvelut sekä asunnottomuustyö ovat investointeja, joka säästävät kuluja tulevaisuudessa. Jos tällaisia palveluja leikataan, ongelmat kasaantuvat ja vaativat myöhemmin raskaita ja kalliita korjausliikkeitä.

Järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyön katkeaminen tai merkittävä heikkeneminen voi johtaa siihen, että hyvinvointialueet joutuvat itse ottamaan vastuulleen palveluja, joita järjestöt ovat tähän asti tuottaneet. Tämä ei välttämättä ole kustannustehokasta, sillä järjestöillä on usein ainutlaatuista osaamista ja vakiintuneita verkostoja, joita ei voida korvata nopeasti. Lisäksi järjestöjen kyky toimia joustavasti ja tavoittaa vaikeasti saavutettavia kohderyhmiä tekee niistä olennaisen osan sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuutta.

Kun järjestöjen toiminta heikkenee, seuraukset näkyvät paitsi yksilöiden elämässä myös yhteiskunnallisella tasolla. Ennaltaehkäisevän työn väheneminen lisää inhimillistä kärsimystä ja aiheuttaa kasvavaa painetta julkisille palveluille. Tämä luo kierteen, jossa palvelutarpeet kasaantuvat ja kustannukset kasvavat entisestään.

Toivoa yhteistyön kautta

Vaikeasta tilanteesta huolimatta järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyö voi tarjota ratkaisuja. Molemmat osapuolet jakavat yhteisen tavoitteen: tukea ja auttaa niitä, jotka ovat avun tarpeessa. Nyt onkin tärkeää varmistaa, että tämä yhteistyö säilyy ja kehittyy, vaikka taloudellinen tilanne on haastava.

Lopulta kysymys on siitä, millaisia arvoja yhteiskuntamme haluaa vaalia. Haluammeko panostaa asunnottomuustyöhön, yhteisöllisyyteen ja heikompien tukemiseen – vai hyväksymmekö sen, että yhä useampi putoaa turvaverkkojen ulkopuolelle? Tässä keskustelussa asunnottomien tai asunnottomuusuhan alla elävien ihmisten äänen kuuleminen on tärkeämpää kuin koskaan.