Y-Säätiön tutkimus esillä eurooppalaisessa asunnottomuuskonferenssissa 17.9.2024UutinenAsunnottomuustutkimus, Y-Säätiön tutkimus Y-Säätiön tutkimusyksiköllä oli vahva edustus Budapestissa järjestetyssä European Observatory on Homelessnessin tutkimuskonferenssissa. Säätiössä tehtävää tutkimusta esiteltiin kolmessa esityksessä kaksipäiväisen seminaarin aikana. ”Y-Säätiö ja sen asunnottomuuden poistoon tähtäävä työ tunnetaan kyllä kansainvälisellä asunnottomuuskentällä suhteellisen hyvin. Olemme hyvin poikkeuksellinen toimija, enkä tiedä toista yleishyödyllistä vuokranantajaa, joka panostaisi näin vahvasti tutkimukseen ja hyödyntäisi tutkimusta sekä päätöksenteossa että kehittämistyössä”, kertoo Y-Säätiön tutkimuspäällikkö Saija Turunen. Asunto ensin -mallin soveltaminen Euroopassa Vuonna 2023 käynnistyneessä Adapting Housing First -hankkeessa selvitetään Asunto ensin -mallin soveltamista eri Euroopan maissa. Euroopan unionin rahoittamassa hankkeessa tehdään yhteistyötä neljän organisaation kesken. Y-Säätiön lisäksi hankeessa on mukana Sophia Housing Irlannista, Arrels Fundació Espanjasta ja Housing First Berlin Saksasta. Y-Säätiön vastaa hankkeessa tehtävästä tutkimuksesta. ” Tällainen eurooppalainen tutkimuskonferenssi on meille äärimmäisen tärkeä tilaisuus paitsi tuoda esiin meillä tehtävää monitieteistä tutkimusta, niin myös luoda yhteistyöverkostoja ja oppia uutta. Adapting Housing First -hankkeen kaltaista toimintaa ei syntyisi ilman kansainvälistä yhteistyötä”, sanoo Turunen. Hankkeen tavoitteena on syventää ymmärrystä Asunto ensin -malliin liittyvistä koulutustarpeista ja siitä, mikä mallin soveltamisessa eri maissa toimii ja mikä ei. Tutkijatohtori Riikka Perälä, tutkimuspäällikkö Saija Turunen ja tutkimusharjoittelija Axel Morgan esittelivät hankkeen ensimmäisiä asiantuntijahaastatteluihin perustuvia tuloksia konferenssissa. ”Suomalaiset asunnottomuustyön asiantuntijat näkevät, että Asunto ensin -mallia voidaan soveltaa asukkaiden tarpeiden mukaan, kun mallin perusperiaatteista pidetään kiinni. Uusi työtapoja ja ajatuksia voidaan täällä ottaa mukaan Asunto ensin -työhön. Soveltavaa lähestymistä suositeltiin kokeiltavaksi myös muissa maissa”, kertoo Saija Turunen. Adapting Housing First -hanke järjestää webinaarin Suomessa käytössä olevista asumismuodoista Asunto ensin -mallissa 10.10.2024. Tutustu seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu täältä. Riikka Perälä Y-Säätiöstä, Veera Niemi Turun yliopistosta, Elisabetta Leni Y-Säätiöstä, Nasibeh Hedayati Sininauhasäätiöstä ja Axel Morgan Y-Säätiöstä Budapestissa. Asumisyksiköstä itsenäisempää asumista kohti Tutkija Krista Kosonen esitteli Budapestissa Tuettu asunnonvaihto -tutkimushanketta, jossa selvitetään tuettua muuttoprosessia asumisyksiköstä vuokra-asuntoon ja kevyempään asumisen tukeen. Tutkimuksessa kartoitetaan tuetun asunnonvaihdon toimintamallia, tunnistetaan prosessiin avainkysymyksiä ja esitellään muutosympyräksi kutsuttu työkalu, jonka tarkoituksena on helpottaa onnistuneen asunnonvaihdon lähtökohtia eri osa-alueilla. Tutkimuksen tulokset peräänkuuluttavat asunnonvaihtamiseen liittyvien näkökulmien vahvempaa huomioimista. Muuttaminen itsenäisempää asumista kohti on sekä henkisesti että fyysisesti vaativaa haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille, kun monet arjen ja elämän elementit muuttuvat samanaikaisesti. Asumisyksikköihin kohdistuu painetta ja asukkaiden toivotaan ”virtaavan” muihin asumisen muotoihin – yleensä kohti kevyempää tukea. Virtaavuuteen liittyvät tavoitteet ja käytännöt kaipaavat tarkempaa yhdessä tehtyä määrittelyä. Asunto ensin -mallin kustannusvaikutukset ja asunnottomuuden polut Tutkimushanke RADARin tavoitteena on tuottaa tietoa ja syventää ymmärrystä asunnottomuudesta rekisteritietoja hyödyntämällä. Hankkeessa on kaksi tutkimusosiota. Y-Säätiön tutkija Elisabetta Leni selvittää Asunto ensin -ohjelmien kustannusvaikuttavuutta ja Turun yliopiston Veera Niemi johtaa asunnottomien asumis-, palvelu- ja etuuspolkuja koskevaa tutkimusosuutta. Leni ja Niemi esittelivät tutkimuksen edistymistä konferenssissa. Tutkimus perustuu rekisteritietojen yhdistämiseen edistyksellisillä tavoilla, joita suomalaisessa asunnottomuustutkimuksessa ole tehty. Vastaava tutkimus olisi monessa muussa Euroopan maassa mahdotonta ja tutkimuksen tulokset ovat myös kansainvälisesti odotettuja. RADAR-tutkimuksen tuloksia ja havaintoja viedään osaksi asunnottomuustyötä jo hankkeen aikana. Vuoteen 2026 jatkuvaa hanketta voit seurata hankkeen verkkosivuilta. Tutkimus Y-Säätiössä Y-Säätiö panostaa asunnottomuuden poistamiseen, asukkaiden hyvinvointiin ja kestävää asumista edistävään tutkimustoimintaan. Säätiön monialaisessa tutkimustiimissä työskentelee viisi vakituista tutkijaa ja asiantuntijaa.