Suomi poistaa asunnottomuutta Asunto ensin -mallilla

Suomi on tällä hetkellä ainoa EU-maa, jossa asunnottomuudessa elävien ihmisten määrä laskee. Se hämmästyttää ulkomailla. Vuosittain Y-Säätiön ja sen kumppaneiden toimintaan tutustuu sankoin joukoin asiantuntijoita, poliitikkoja ja mediaa.

Asunnottomuuden radikaali väheneminen Suomessa on johtunut pääosin 2000-luvun alussa kehitetystä ja käyttöönotetusta Asunto ensin -mallista, jossa asunto on jokaiselle kuuluva perusoikeus.

Vielä 1980-luvulla asunnottomuutta kokevan ihmisen oli vaikeaa löytää Suomessa omaa kotia. Erityisesti yksineläville ihmisille oli vain yksinkertaisesti liian vähän asuntoja. Asunnon saamiselle asetettiin myös ehtoja nuhteettomasta elämästä, työpaikasta ja raitistumisesta. Tilapäiset yömajat ja asuntolat olivat ainoita paikkoja, joissa asunnottomuudessa elävä ihminen pystyi nukkumaan tai peseytymään.

Asunto ensin -malli on osoittanut voimansa

Asunnottomuuden vähentämisestä tuli Suomessa valtakunnallinen tavoite vuonna 2008. Avuksi otettiin uusi ajattelutapa ja toimintamalli Asunto ensin. Siitä tuli pian osa arkea julkisella sektorilla ja järjestöissä, jotka ryhtyivät myös seuraamaan mallin avulla saavutettuja tuloksia.

Valtio, kunnat ja järjestöt ovat tehneet sinnikästä työtä malliin pohjautuen pian kolmentoista vuoden ajan, ja se on osoittanut tehokkuutensa sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta.

Mikä erottaa Asunto ensin -mallin aiemmista toimintatavoista?

  • Merkittävää on se, että Asunto ensin -mallissa ihminen tekee oman, jatkuvan vuokrasopimuksen määräaikaisen sijaan.
  • Asunnottomana olleen ihmisen ei myöskään tarvitse saavuttaa mitään virstanpylvästä, kuten lopettaa päihteiden käyttö tai löytää työ- tai opiskelupaikka ennen kuin hänelle järjestetään asunto.
  • Kaikilla on taustaan katsomatta sama oikeus omaan kotiin.

Mitkä edut Asunto ensin -mallista seuraa asukkaalle? 

  • Pysyvästä ja henkilökohtaisesta vuokrasopimuksesta seuraa kokemus siitä, että ihmisellä on valta päättää omasta elämästään.
  • Asunnossa asuva ihminen valitsee itse, mitä kotona tehdään ja keitä sinne kutsutaan.
  • Asukas on itse vastuussa siitä, että vuokra maksetaan ajallaan ja asunto pysyy kunnossa.
  • Ihmisen asumista tuetaan tarpeen vaatiessa erilaisin asumiseen, terveyteen ja taloudenhallintaan liittyvin keinoin. Niin varmistetaan, ettei aiemmin asunnottomuutta kokenut joudu uudelleen asunnottomaksi, vaan että asuminen onnistuu ja jatkuu mahdollisimman pitkään.

Oma koti mahdollistaa ihmissuhteet

Itsemääräämisoikeus asumisen suhteen rakentaa pohjan muille elämän perusasioille.

Y-Säätiön asukkailleen tekemän tuoreen kyselytutkimuksen (2020) mukaan oman kodin saaminen mahdollistaa uusien ihmissuhteiden muodostamisen ja vanhojen ylläpitämisen. Kyselyn vastaajista moni nosti esille, että oman kodin kautta pääsi luomaan uudelleen suhteen esimerkiksi omiin lapsiin, kun on vihdoin paikka, jossa tavata.

Kun ihmisellä on oma koti ja tukea sen säilyttämiseen, hänellä on myös aikaa ja mahdollisuuksia miettiä, miten hän tienaa elantonsa ja maksaa vuokransa. Kyselytutkimukseen vastanneet asukkaat kertoivat, että esimerkiksi koulun aloittaminen, työpaikan saanti tai raitistuminen olivat sellaisia elämänmuutoksia, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman omaa asuntoa.

Asunto ensin -malli tuo säästöjä

Asunnottomuus ei ole pelkästään henkilökohtainen tragedia, vaan se tulee myös yhteiskunnalle kalliiksi. Asunto ensin -mallin mukaisen asumisen piiriin pääseminen vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä muiden julkisten palveluiden käyttöä merkittävästi.

Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccan selvitti asiaa vuonna 2009. Selvityksen mukaan asunnottomina elävillä ihmisillä oli muun muassa kuusi kertaa enemmän terveyskeskuspäivystyskäyntejä kuin muilla ryhmillä. Sairaalapäivystyskäyntejä oli 16 kertaa enemmän.

Härmälän asumispalveluyksikössä Tampereella tehdyn tutkimuksen mukaan jokaisen entisen asunnottoman ihmisen osalta säästettiin 15 000 euroa vuodessa julkisissa palveluissa sen jälkeen, kun hän oli saanut pysyvän kodin.

Asunto ensin -mallin idea on hyvin yksinkertainen.

Suomen tapa ratkaista asunnottomuuden ongelmia on tarjonnut esimerkin vaikean asunnottomuustilanteen kanssa painiville maille. Muutamissa Euroopan maissa on jo ryhdytty kehittämään omia Asunto ensin -malliin pohjautuvia ratkaisuja. Muutos on kuitenkin hidasta, ja muualla Euroopassa asunnottomat ihmiset ohjataan edelleen useimmiten asuntoloihin ja pelkästään asunnottomia auttavien kolmannen sektorien järjestöjen piiriin.

Asunto ensin -mallin idea on hyvin yksinkertainen. Asunnoton ihminen saa oman asunnon ja tarvitsemaansa tukea asumiseen. Vaikka ratkaisu kuulostaa kalliilta, se toimii ja maksaa itsensä takaisin.

 

Mitä ajattelit jutusta?