Mukaan Jiippiin

Hae mukaan Jiippiin

Kaipaatko uusia seikkailuja sekä suuntaa elämälle?
Oletko 18-35-vuotias nuori aikuinen vailla työ- tai opiskelupaikkaa?
Olisiko mukavaa tutustua uusiin, jopa samanhenkisiin ihmisiin?

Jiippi on suunnattu pääkaupunkiseudulla asuville, työ- tai opiskelupaikkaa vailla oleville nuorille aikuisille.

Jiipissä tavoitteena on muodostaa nuorten aikuisten seikkaileva yhteisö, jonka toiminta koostuu purjehduksesta, retkeilystä, melonnasta sekä ilmaisutaidosta.

Purjehduksilla pääpaino on tekemällä oppimisessa ja tiimityössä sekä uusien kokemusten ja kavereiden löytämisessä. Purjehduksilla osallistujat ovat aktiivisesti mukana tekemisessä, mutta aikaisempaa osaamista ei vaadita. Purjehdimme kesän aikana Helsingin lähistöllä pienemmissä ryhmissä Pitkäpaasi-aluksella.

Retkeilyryhmä tapaa pienempien retkien kuten sienestyksen parissa sekä suunnittelee yhteisesti pidemmän vaelluksen ryhmän toiveiden mukaisesti.

Ilmaisutaitoryhmässä harjoitellaan erilaisia ilmaisun muotoja kuten varjoteatteria esiintymisen ja itsevarmuuden tueksi.

Mitään ei tarvitse osata etukäteen, opettelemme kaiken yhdessä.

Hankkeen osallistujat saavat myös toiveidensa mukaista yksilöohjausta ja henkilökohtaista tukea esimerkiksi omaan hyvinvointiin liittyen tai opintojen, työelämän tai muiden tulevaisuuden suunnitelmien kirkastamiseksi.

Kaikki osallistuminen on vapaaehtoista ja ilmaista.

Haku kaudelle 22-23 on päättynyt, mutta pidäthän korvat auki seuraavan haun suhteen keväällä 2024!