Toimintakertomus ja tilinpäätös 2021

Toimitusjohtajan katsaus

Vuosi on yleensä hyvin lyhyt aika kiinteistöalalla. Esimerkiksi yksittäinen rakennusprojekti ehtii vuodessa juuri ja juuri irrottautua lähtötelineistään. Asunnottomuutta kokevalle ihmiselle vuosi on kuitenkin valtavan pitkä aika. Vuodessa jopa koko hänen elämäntilanteensa luokittelu muuttuu ja hänet siirretään pitkäaikaisasunnottomuudesta kärsivien tilastoihin. Nämä kohtalot me haluamme estää ennen kuin ne ehtivät edes alkaa.

Vuonna 2021 teimme jälleen töitä sen eteen, että asunnottomuus poistuisi
Suomesta kokonaan. Rakennutimme erityisesti kohtuuhintaisia uusia vuokrakoteja, sillä näemme ne ratkaisevan tärkeiksi asunnottomuuden ennaltaehkäisyn välineiksi. Seitsemälle paikkakunnalle valmistui yhteensä yli 400 asuntoa. Lisäksi meillä oli satoja koteja rakenteilla.

Ehkäisimme asunnottomuutta myös niin, että ostimme Nuorisosäätiöltä lähes 600 nuorille suunnattua vuokra-asuntoa. Näin turvaamme heidän kohtuuhintaisen asumisensa myös jatkossa ja pääsemme palvelemaan laajemmin myös muita nuoria.

Vuosi 2021 on ensimmäinen kokonainen vuosi, jolloin noudatimme vuoteen 2030 asti ulottuvaa strategiaamme. Strategia pohjaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Seurasin jopa pienen ihmetyksen vallassa, miten täysillä työntekijät ottivat uuden strategian omakseen vuoden kuluessa. Tiedän, että Y-Säätiön kunnianhimoisten strategisten tavoitteiden saavuttaminen ei jää ainakaan henkilöstön sitoutumisesta kiinni.

Näemme, että vastuumme ulottuu laajemmalle kuin vain asuntojen seiniin. Panostimme viime vuonna strategiamme mukaisesti asukkaiden sosiaaliseen ja taloudelliseen hyvinvointiin. Yhteydenpito asukkaisiimme kasvoi viime vuonna ennätysmääriin. Asumisneuvontatiimimme palveli lähes tuhatta asukasta erilaisissa omaan asumiseen liittyvissä haasteissa. Työllistymisohjelmamme Uuras puolestaan tarjosi yli 120 asukkaallemme vähintään yhden työkeikan. Kolmen vuoden aikana 100 asukasta on siirtynyt Uuraan kautta avoimille työmarkkinoille. Ohjelma on siis paitsi asukkaille merkityksellinen, myös yhteiskunnallisesti vaikuttava.

Valmistelimme vuoden aikana myös siirtymistämme hiilineutraaliksi toimijaksi. Laskimme hiilijalanjälkemme ja kartoitimme polkua kohti hiilineutraaliutta vuonna 2035. Ajattelemme kuitenkin jo nyt, ettemme voi tyytyä vain hiilineutraaliuteen, vaan meidän on kannettava vastuumme myös luonnon monimuotoisuuden varjelijoina. Vuoden aikana kehitimmekin luontoa säästävää Elonkirjotalo-konseptia ympäristöministeriön rahoituksella.

Tämä oli osaltani viimeinen kokonainen vuosi Y-Säätiössä, sillä jään eläkkeelle keväällä 2022. Kymmenessä vuodessa Y-Säätiö on moninkertaistanut erityisesti kohtuuhintaisten asuntojen määränsä. Asunnottomuustyön kenttä on uudessa tilanteessa uusien hyvinvointialueiden tulon myötä. Ne voivat tulevaisuudessa tuoda muutoksia esimerkiksi hajasijoitettujen asuntojemme jälleenvuokraukseen, mutta Y-Säätiö ottaa muutokset vastaan vakavaraisena, vastuullisena toimijana.

Juha Kaakinen
toimitusjohtaja 28.2.2022 asti

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2021