Jallukka-vuokratalon rakentaminen Tampereen Kalevaan alkaa

M2-Kodit ja Elmu-säätiö rakentavat yhdessä vuokrakoteja Kalevaan. Tampereen Jallukkaan muuttaa ensi vuonna kulttuurialan tekijöitä ja M2-Kotien asukkaita.

M2-Kotien ja Elävän musiikin säätiö Elmun rakennuttaman vuokratalon rakentaminen alkaa tällä viikolla Tampereen Kalevassa. Asukkaat pääsevät muuttamaan Tampereen Jallukaksi nimettyyn taloon alustavan arvion mukaan alkukesällä 2021. M2-Kodit on osa yhteiskunnallista Y-Säätiö-konsernia.

Tampereen Jallukka on yksi tulevan Kalevanrinteen korttelin taloista. Se rakentuu osoitteeseen Sarvijaakonkatu 3. Kuusikerroksiseen vuokrataloon tulee kaikkiaan 39 ARA-vuokra-asuntoa. Asunnoista reilu puolet on varattu M2-Kotien asukkaille, loput ovat Elmu-säätiön asuntoja.

”Odotamme innolla, että pääsemme aloittamaan rakentamisen. Projektissa on ollut alusta asti hyvä henki kaikkien toimijoiden kesken”, Y-Säätiö-konsernin projektipäällikkö Riku Lehtiö kertoo.

Tampereen Jallukka M2-Kodit
Kuva: Arkkitehtitoimisto Q-Ark Oy

Esikuvana Helsinkiin jo valmistunut Jallukka

M2-Kodit ja Elmu-säätiö ovat aiemminkin rakennuttaneet yhdessä. Jätkäsaareen valmistui kolme vuotta sitten Helsingin Jallukka. Myös sen jakavat M2-Kotien asukkaat ja samassa talossa asuvat Elmu-säätiön asukkaat.

”Tästä eri kohderyhmien yhdistämisestä samaan taloon on tullut Helsingissä järjestään hyvää palautetta. Kuten Jätkäsaaressakin, myös Tampereen Jallukan kellarikerrokseen rakennetaan äänieristettyjä harjoitustiloja muusikoille”, Riku Lehtiö sanoo.

M2-Kodit valitsee asukkaansa tarveharkinnan perusteella. Elmu-säätiön hallinnoimat taiteilija-asunnot taas on tarkoitettu kulttuurialalla työskenteleville.

Perinteikäs Kalevan asuinalue täydentyy uudisrakentamisen myötä. Lähelle Tampereen Jallukkaa sijaitsevat muun muassa Hakametsän jäähalli ja Kalevan uintikeskus sekä Kalevan keskuspuiston liikuntareitit. Tulevaisuudessa Tampereen Jallukan asukkaat pääsevät hyödyntämään myös läheistä Sammonkatua kulkevaa ratikkalinjaa.

Kohteen urakoitsijana toimii Tikirak Oy. Jallukan pääsuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Q-Ark Oy.

Mitä ajattelit jutusta?