Asunnottomuustyöhön lisää ihmisen kohtaamista

Valtakunnallista Asunnottomien yötä vietetään tänään YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Y-Säätiössä toimiva Verkostokehittäjät-hanke järjesti Helsingissä vuotuisen seminaarin, jonka teemana oli tällä kertaa asunnottomuuden ennaltaehkäisy.

Tapahtuma kokosi alan toimijat ja vaikuttajat niin valtion, kuntien kuin kolmannen sektorin organisaatioista. Myös asunnottomuutta kokeneita henkilöitä osallistui tilaisuuden keskusteluihin. Seminaarin aluksi kuultiin videotervehdykset europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiseltä ja kansainvälisen asunnottomuusorganisaatio FEANTSA:n Joan Uribelta.

Tilaisuuden avanneeseen paneelikeskusteluun osallistuivat Peter Fredriksson ympäristöministeriöstä, Jenni Perovuo VVA ry:n Omat avaimet -hankkeesta ja Tiina Saarela Kirkkohallituksesta. Fredriksson korosti puheenvuorossaan asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman laajaa yhteistyötä ja joukkovoimaa.

”Meillä on nyt kansallinen linjaus, kunnat mukana, Verkostokehittäjät ja kolmas sektori. Koossa on sellainen voima, jota parempaa ei tästä maasta saa. Nyt ratkaisu on enää kiinni ihmisten asenteista ja mielipiteistä”, totesi Fredriksson.

Tiina Saarela muistutti ihmisen kohtaamisen ja kuuntelemisen tärkeydestä byrokratian ja prosessien paineessa. Hän toivoi ”luukuttamisen” päättymistä, jossa ihmistä siirretään palveluketjussa pisteestä toiseen ilman, että onnistumista seurataan. Myös kokemusasiantuntijoita eli nykyisiä tai entisiä asunnottomia on kuultava.

”Täytyy pysähtyä ja miettiä ratkaisuja ihmisen omasta näkökulmasta, kerätä verkosto henkilön omien tarpeiden mukaan”, Saarela kuvasi.

Jenni Perovuo toivoi, että nuoret ja lapset muistettaisiin ennaltaehkäisevässä asunnottomuustyössä, jotta syrjäytymiseen olisi mahdollista vaikuttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Lue lisää asunnottomuudesta Suomessa ja asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmasta: asuntoensin.fi

 

Mitä ajattelit jutusta?