Y-Säätiö rakennuttaa Suomen ensimmäisen massiivipuukerrostalon

  • 7.1.2019
  • Uutinen

Omistamamme M2-Kodit rakennuttaa Jyväskylään kaksi nelikerroksista massiivipuukerrostaloa, joiden hiilijalanjälki pyritään minimoimaan.

”Haluamme olla mukana kehittämässä ekologista, turvallista ja viihtyisää vuokra-asuntorakennuttamista. Tämä massiivipuukerrostalo on esimerkki siitä”, sanoo Y-Säätiö-konsernin toimitusjohtaja Juha Kaakinen.

”Olemme selvittäneet, että vastaavia täysin massiivipuurunkoisia kerrostaloja ei ole rakenteilla, joten tässä mielessä olemme Suomen ensimmäisiä. Massiivipuurunkoisia kerrostaloja on muitakin, mutta niissä on erillisiä eriste- ja verhouskerroksia”, sanoo projektipäällikkö Riku Lehtiö Y-Säätiöstä.

Rakentaminen alkaa arviolta kesällä 2019. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin M2-Kotien asuntoihinsa alustavan tiedon mukaan alkukesällä 2020. Taloissa on kaikkiaan 48 ARA-vuokra-asuntoa.

Havainnekuva
Puumanni on Suomen ensimmäinen massiivipuukerrostalo. Sen rakennuttaa Y-Säätiö-konsernin M2-Kodit. Kuva Arkkitehtuuritoimisto AT.

Talojen hiilijalanjälki minimoidaan

M2-Kodeille valmistuvien massiivipuukerrostalojen rakentamisessa pyritään minimoimaan niiden hiilijalanjälki.

Rakentamisessa käytetään tehdasvalmisteisia elementtejä, jotka ovat työmaalle tulleessaan täysin kuivia. Tämä mahdollistaa huomattavasti nopeamman rakentamisen. Rakentaminen on energiatehokkaampaa, koska kuivatusenergian ja työmaan lämmityksen tarve ovat huomattavasti pienempiä kuin perinteisessä betonirakentamisessa. Myös elementtien siirtoihin ja kuljetuksiin kuluu vähemmän energiaa, koska elementit ovat betonirakenteita kevyempiä.

Rakennusten ostoenergian tarvetta optimoidaan jäteveden lämmön talteenotolla ja energiatehokkaalla vesikiertoisella lattialämmityksellä. Huoneistokohtainen ilmanvaihtojärjestelmä hyödyntää korkealla vuosihyötysuhteella lämmön talteenottoa. Energiaa pyritään säästämään myös sillä, että talojen porrashuoneet suunnitellaan puolilämpimiksi. Rakennuksissa on lisäksi varaus aurinkopaneeleille.

Valmistuvien talojen ulkoseinissä ei ole erillistä lämmöneristystä tai verhoilua, vaan 200 mm vahva CLT-massiivipuulevy jatkuu sisäpinnasta ulkopintaan. Massiivipuurakenne toimii kuten perinteinen hirsirakenne. Sisäpuolelle asennetaan kipsilevy.

Työmaalla kerrostalojen kasaus tehdään sääsuojassa, joten rakentaminen voidaan tehdä vedenpitävästi.

”Elementtirakentaminen ja rakenteiden suojaus ovat tärkeitä, jotta asukkaille voidaan taata hyvä ilmanlaatu”, rakennuttamisprojektissa mukana oleva rakennuttajakonsultti Jouni Liimatainen Jwood Ky:stä kertoo. ”Lisäksi kiinteistön paloturvallisuuteen ja äänieristykseen on kiinnitetty erityistä huomiota”.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Riku Lehtiö, Y-Säätiö
riku.lehtio@ysaatio.fi

Rakennuttajakonsultti Jouni Liimatainen, Jwood Ky
jouni.liimatainen@jwood.fi