Isännöitsijät keskeisiä asiakastyytyväisyyden luojia

  • 11.12.2017
  • Uutinen

Y-Säätiö-konserni liittyy mukaan Isännöintiliittoon. Y-Säätiö työllistää 26 isännöitsijää.

Y-Säätiö-konserni on liittynyt mukaan Isännöintiliittoon. Työllistämme 26 isännöitsijää.

Y-Säätiö-konserni on liittynyt marras-joulukuun vaihteessa mukaan Isännöintiliittoon.

Isännöintiliitto edistää isännöinnin merkitystä yhteiskunnassa ja tukee alan kehittymistä. Isännöintiliitto toimii isännöitsijöiden, isännöintipalveluja tuottavien yritysten ja yhteisöjen valtakunnallisena etujärjestönä.

”Liityimme mukaan Isännöintiliittoon, sillä haluamme olla mukana kehittämässä isännöintiä ja koko kiinteistöalaa”, sanoo toimitusjohtaja Juha Kaakinen.

Y-Säätiö-konserni on Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja. Säätiö työllistää tällä hetkellä 26 isännöitsijää. Isännöitsijät toimivat pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa kuudessa aluetoimistossa.

”Isännöitsijämme tekevät vastuullista työtä hyvin itsenäisesti. He ovat keskeisessä roolissa, kun puhutaan hyvän asiakaskokemuksen luomisesta. Isännöitsijöillä on valtava asiantuntemus asumiseen liittyvistä kysymyksistä”, Kaakinen sanoo.

Isännöintiliittoon kuuluu lähes 540 yritysjäsentä ja 22 paikallisyhdistystä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että isännöinnin yhteiseen kehittämiseen on tullut mukaan Y-Säätiön kaltainen iso toimija. Odotamme yhteistyöltä paljon”, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.