Vieraskynä: Matkalla kotiin 4.11.2026Vieraskynä R-juna kaartaa lehdettömien puiden takaa pimeälle asemalle. Takana on jälleen yksi työpäivä ja edessä on marraskuu. Mietin kulunutta vuotta, varisparvia ja edellistä vuotta. Mietin asunnottomia ihmisiä ja asunnottomuusohjelman hankkeissa tehtyä työtä. Eräs asunnoton mies taisi sanoa, että hän on aina liikkeellä. Ohjelma pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi on hyvässä vauhdissa, ja suurin osa ohjelman hankkeista jatkaa toimintaansa vielä vuoden 2027 loppuun. Ohjelman hankkeissa tehdystä hyvästä kehittämistyöstä huolimatta asunnottomien ihmisten määrä Suomessa on kuitenkin kasvanut kahden viime vuoden aikana. Toimintaympäristö on ollut haastava, paikoin jopa vaikea ja ristiriitainen. Miltä asunnottomuusohjelman tilanne näyttää nyt? Mitä matkan varrella on opittu, ja mitä kehittämistyön tuloksia ja toimintamalleja olisi tärkeää viedä eteenpäin myös tulevalla hallituskaudella? Entä millaisia ajatuksia herää virkamiehellä, mitä eräs asunnoton mies tarkoitti, kun hän sanoi olevansa aina liikkeellä.Pelkillä hankkeilla asunnottomuutta ei ratkaista. Ajattelen kuitenkin, että ohjelman toimilla on onnistuttu hillitsemään asunnottomuuden kasvua. Haastavasta tilanteesta huolimatta olen innostunut ja ylpeä ohjelman hankkeissa tehdystä työstä. Kehittämistyön tulokset alkavat vähitellen konkretisoitua ja kiteytyä toimiviksi ratkaisuiksi, joiden avulla voimme edetä kohti asunnottomuuden poistamista. Toisinaan luen tai kuulen sanottavan, että asunnottomuuden poistaminen on ennen kaikkea tahdon asia. Olen samaa mieltä. Tahtotila ei kuitenkaan yksin riitä. Asunnottomuuden poistaminen edellyttää kunnianhimoisia tavoitteita sekä tukevia rakenteita, selkeitä raameja ja konkreettisia toimenpiteitä. Valtiolla on tässä tärkeä rooli mahdollistajana ja edellytysten luojana. R-junan jarrut kirskuvat. Jään asemalla pois ja lähden kävelemään kotia kohti, ehkä kaupan tai kirjaston kautta. Katuvalojen alla, tuulen lennättämien ruskalehtien keskeltä mieleeni palaa jälleen Václav Čtvrtekin satuhahmon, Rosvo Rudolfin, suutarinfilosofia. Kuulen sen mielessäni Jukka Virtasen tutulla, möreällä äänellä:”Rudolfin suutarinfilosofia oli tällainen: Hyvät kengät ovat kaiken perusta. Kenkä on kuin oikeudenmukainen maailma. Se ei saa olla ahdas, ei edes pikkuvarpaat saa tuntea oloaan likistyneen sielun kaltaiseksi. Mutta se ei saa myöskään olla liian väljä, niin että pikkuvarpaat hukkuvat siihen.” Kengistä, oikeudenmukaisuudesta, pikkuvarpaista ja muistakin varpaista ajatukseni kulkeutuvat jalkautuvan sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavaan työhön. Mieleeni nousee myös hankkeissa tehty merkittävä yhteistyö esimerkiksi Ulosottolaitoksen, Rikosseuraamuslaitoksen, järjestöjen ja vuokranantajien kanssa. Yhtä tärkeää on ennaltaehkäisevä työ, jota tehdään muun muassa asumisneuvonnassa sekä yhteistyössä toisen asteen oppilaitosten kanssa Pidä kämppäs -mallia toteuttaen. Palaan ajatuksissani takaisin kysymykseen: onko kyse tahtotilasta vai TahtoTilasta? Kyse on ennen kaikkea ihmisistä ja ihmisarvosta, stigman purkamisesta, näkymättömäksi jäävän yhteisön tekemisestä näkyväksi ja toisen ihmisen kasvojen kunnioittamisesta. Jos kerran seilaamme kaikki samassa yhteiskunnan veneessä, ei asunnottomille ihmisille pidä rakentaa erillistä venettä nurkan taakse, betoniseen parkkihalliin tai kuivuvan kaislikon reunalle, pois näkyvistä ja unohduksiin.Asunnottomuus ei saa olla yhteiskunnassamme ilmiö, joka tarttuu kiiltävän yhteiskunnan kengänpohjaan kuin purukumi ja jota yritetään vain hallita, sietää tai ratkaista yksittäisin, toisistaan irrallisin toimenpitein samalla, kun matka jatkuu entiseen tapaan. Ehkä valtion tehtävä on ennen kaikkea mahdollistaa toimintaa, myös rohkeita kokeiluja ja uudenlaisia ratkaisuja. Olla innovaatiovaltio, joka tiukoissakin raameissa luo kunnille, hyvinvointialueille ja muille toimijoille edellytyksiä onnistua kunnianhimoisissa tavoitteissa ja uskallusta kokeilla uutta. Pitäisikö hankemaailman olla vain tilapäinen ratkaisu ja toiminnan perustan jotakin pysyvämpää, kestävämpää ja myös toimijoita velvoittavaa? Tilapäisen asumisen tulisi todella olla tilapäistä. Miten rakentaisimme kestäviä ratkaisuja ja tukisimme kehittämistä osana perustyötä niin, että asuminen otettaisiin puheeksi eri palveluissa ja asunto tulisi aidosti ensin? Miten varmistaisimme, että yhteistyötä voitaisiin tehdä ilman siiloja ja asiakkaan ohjaamista aina seuraavalle luukulle? Emme jäisi vain yhdyspinnoille, vaan uskaltaisimme sukeltaa pinnan alle, syvälle rakenteisiin ja asunnottomuuden juurisyihin asti. Kotiovi näkyy jo. Kahta tuijaa kiertävät lämpimästi hohtavat jouluvalot. Mietin, pitäisikö valoista muodostaa oven ylle sana TahtoTila vai sittenkin oikeudenmukaisuus. On tullut aika tuon erään asunnottoman miehen pysähtyä ja hengähtää, heittää kengät eteiseen, levätä omassa kodissaan. Mikko Hytönen Vieraskynän krjoittaja Mikko Hytönen toimii ympäristöministeriön erityisasiantuntijana Asumisen ratkaisut ja rahoitus -yksikössä ja työskentelee pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisohjelman parissa. Vieraskynän kirjoittaja Mikko Hytönen Erityisasiantuntija, ympäristöministeriö