Y-Säätiö on perustettu 1985

Y-Säätiö on perustettu 1985

Y-Säätiö perustettiin joulukuussa 1985 ratkomaan pahaa asuntopulaa. Huutava pula oli erityisesti pienistä asunnoista. Y-Säätiön perustehtäväksi määriteltiin vuokrakotien hankkiminen jo olemassaolevasta asuntokannasta yksin eläville ja asunnottomuutta kokeville.

Vuonna 1985 Suomessa oli lähes 20 000 ihmistä ilman asuntoa. Heistä yli 95 prosenttia oli yhden hengen ruokakuntia. Yhdeksän kymmenestä oli miehiä.

Tilanne oli kestämätön. Lääkäri Ilkka Taipale ja Helsingin silloinen apulaiskaupunginjohtaja Heikki S. von Hertzen ryhtyivät ideoimaan säätiötä, joka helpottaisi asunnottomuutta kokevien tilannetta. Y-Säätiö perustettiin joulukuussa 1985. Y-Säätiön ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi valittiin VTM Hannu Puttonen, joka toimi toimitusjohtajana aina eläköitymiseensä asti vuonna 2012.

Y-kirjain säätiön nimessä tuli perustamisvaiheessa sanasta yksin. Se viittasi Y-Säätiön missioon auttaa yksin eläviä ihmisiä saamaan oman kodin. Nykyään Y-kirjaimen ajatellaan tarkoittavan yhdessä. Se merkitsee Y-Säätiön tapaa tehdä asunnottomuustyötä laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Suomessa ja kansainvälisesti.

Vuosittainen tavoite oli hankkia koteja tuhansille

Vuosi 1987 oli YK:n julistama kansainvälinen asunnottomien vuosi. Suomessa hallitus asetti tavoitteeksi asunnottomuuden poistamisen viiden vuoden aikana. Vuosittainen tavoite oli hankkia asunto 4 000 ihmiselle.

Päävastuu kuului kunnille, mutta asunnottomuuden poisto-ohjelman tekijät asettivat juuri perustetulle Y-Säätiölle tavoitteeksi hankkia asunto 2 000 ihmiselle, mikä tarkoitti 200 asuntoa vuodessa. Vuoden 1991 loppuun mennessä Y-Säätiö oli hankkinut 1 470 asuntoa.

Yksittäisten asunto-osakkeiden hankinta asunto-osakeyhtiöistä STEAn tuella on edelleen säätiön keskeistä ydintoimintaa. 2000-luvulla toiminta laajentui merkittävästi myös uudisrakentamiseen ja ARA-vuokra-asuntoihin.

Y-Säätiö toteutti paikallisiin tarpeisiin myös useita mielenterveyskuntoutujien ja päihdeongelmaisten erityisasumiskohteita. Säätiö rakennutti ikäihmisten palvelutaloja ja tavallisia vuokrataloja ARAn investointiavustuksilla ja korkotukilainoituksella.

Kohtuuhintaisten asuntojen määrä kasvoi

Vuonna 2014 Y-Säätiö määritti tavoitteekseen lisätä kohtuuhintaisten ARA-vuokra-asuntojen määrää säätiön asuntokannassa, sillä kohtuuhintaisten kotien nähtiin ehkäisevän asunnottomuutta parhaiten. Päämääränä oli tuottaa ARA-vuokrakoteja itse tai ostaa muilta.

Haasteeksi osoittautui ARA-tonttien vähyys. Vuosi 2015 oli kuitenkin kasvun aikaa, kun Y-Säätiö hankki ensin SATOlta 760 ARA-vuokra-asuntoa.

Saman vuoden lopussa tehtiin aiesopimus siitä, että Y-Säätiö ostaa VVO-konsernilta yli 8 600 korkotuettua asuntoa.

Kauppa toteutui kesällä 2016. Kohtuuhintaisesta vuokra-asuntokannasta tuli määrällisesti suurin Y-Säätiön tarjoamista asumisvaihtoehdoista. Syntyi Y-Säätiö-konserni. ARA-ehdoin vuokratut Y-Asunnot nimettiin uudelleen M2-Kodeiksi.

Tänä päivinä Y-Säätiö omistaa reilut 16 650 asuntoa yli 50 paikkakunnalla. Ne jakautuvat Y-Koteihin ja M2-Koteihin.

Taustaorganisaatiot

Y-Säätiön perustajayhteisöt ovat:

Suomen Kuntaliitto
Espoon kaupunki
Helsingin kaupunki
Tampereen kaupunki
Turun kaupunki
Vantaan kaupunki
Kirkkohallitus
Rakennusliitto ry
Suomen Mielenterveysseura ry
Suomen Punainen Risti
Rakennusteollisuus RT ry
Alko Oy

Muut sivustomme: m2kodit.fi | asuntoensin.fi | housingfirsteurope.eu