Asuntokanta kasvoi
– Painopiste ARA-asuntoihin

Y-Säätiö-konsernin VVO-konsernin kanssa tekemä, 8 571 ARA-vuokra-asuntoa koskenut kiinteistökauppa oli vuoden 2016 merkittävin säätiön toimintaan vaikuttanut asia. Kaupan myötä Y-Säätiöstä tuli suurin valtakunnallisesti toimiva yleishyödyllisen vuokra-asuntojen omistaja. Sillä oli vaikutusta asunto- ja asukasmäärän kasvaessa niin säätiön talouteen, organisaatiomuotoon, henkilöstöön kuin toimintojen maantieteelliseen sijaintiin. Samalla säätiön toiminnan painopiste siirtyi kohtuuhintaisten ARA-vuokra-asuntojen eli M2-Kotien omistamiseen ja vuokraamiseen (yhtiö on entiseltä nimeltään Y-Asunnot).

Asunnot siirtyivät säätiön hallintaan vuodenvaihteessa. Kiinteistöt sijaitsevat muun muassa pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Oulussa ja muissa kasvukeskuksissa. Asiakkaita palvelemaan perustettiin aluetoimistoja. Aluetoimistot tarjoavat isännöinnin ja vuokrauksen palvelut.

Omistajan vaihdos ei vaikuttanut asukkaiden vuokrasuhteeseen tai sopimusehtoihin. Sillä ei ollut myöskään vaikutusta vuokran määrään korottavasti, vaan niissä noudatetaan omakustannevuokran periaatetta.

 

2015

  • Y-Asunnot 31.12.2015               1 139 kpl
  • Y-Kodit 31.12.2015                     6 567 kpl
  • Yhteensä                                       7 706 kpl

2016

  • M2-Kodit 31.12.2016                 9 896 kpl
  • Y-Kodit 31.12.2016                     6 724 kpl
  • Yhteensä                                  16 620 kpl

M2:lla asuu noin 16 000 asukasta

M2-Kotien asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä isoihin perheasuntoihin, mutta niiden keskikoko on 55,98 m². M2-Kotien asuntoja on 30 paikkakunnalla, ja niiden vuokraamisesta ja isännöinnistä vastaavat alueelliset toimistot.

Y-Kotien asunnoista 80 prosenttia jälleenvuokrattu kumppaneille

Erityisryhmille suunnattuista säätiön asunnoista eli Y-Kodeista suurin osa on jälleenvuokrattu kunnille ja järjestöille. Nämä kumppanit vastaavat asuntojen asukasvalinnasta ja mahdollisista asumiseen liittyvistä tukipalveluista. Loput 20 prosenttia on Y-Säätiön suoraan asukkaille vuokraamia asuntoja, jotka sijaitsevat pääkaupunkiseudulla. Myös erityisryhmille suunnattujen Y-Kotien määrä kasvoi vuoden aikana 157 asunnolla.

Y-Kodit ovat pieniä asuntoja, joissa asuu keskimäärin 1,2 asukasta. Keskimääräinen asunnon koko on 38,5 m². Kaikkien Y-Kotien yhteenlaskettu asukasmäärä on noin 8 000.