Haemme määräaikaista hankekoordinaattoria

Haemme Helsingin Hakaniemessä sijaitsevaan toimistoomme Meriheimo – nuorten oma väylä! -hankkeeseen määräaikaiseen työsuhteeseen

hankekoordinaattoria

Hanke toteutetaan yhteistyössä Suomen Purjelaivasäätiön (STAF) kanssa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksella vuosina 2018–2020 sillä edellytyksellä, että sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa avustusehdotuksen.

Hanke tähtää haastavassa elämäntilanteessa olevien 18–30-vuotiaiden nuorten aikuisten elämänhallinnan ja asumistaitojen vahvistamiseen seikkailukasvatuksen ja palveluohjauksen menetelmin. Hanke on osa Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmaa 2016–2019 (AUNE).

Hankekoordinaattorina toimit projektipäällikön työparina. Tehtäviisi kuuluu mm. nuorten ryhmien ohjaus, palveluohjaus, kumppaniverkoston rakentaminen monialaisessa yhteistyössä ja uudenlaisen toimintamallin kehittäminen. Kesäisin osallistut nuorten kanssa STAFin organisoimiin Sail Training -merivalmennuksiin eri mittaisilla purjehduksilla.

Olet ratkaisukeskeinen, joustava ja oma-aloitteinen. Sinulla on valmius osallistua toukokuusta alkaen syyskuun loppuun sijoittuville koti- ja ulkomaan purjehduksille (n. 3–7 vrk kerrallaan ja 10 purjehdusta). Et säikähdä ajoittaista kiirettä ja sinulla pysyy langat käsissä yllättävissäkin tilanteissa.

Sinulla on sekä erinomaiset ryhmänohjaamis- että yhteistyötaidot. Pystyt tuottamaan itsenäisesti somesisältöä ja opastamaan muita sen tuottamisessa. Sinulla on kokemusta erityisryhmien ohjaamisesta haastavissa olosuhteissa, esimerkiksi luonnossa tai purjehduksilla.  Suomen kielen taitosi on sujuvaa, mutta pärjäät englannillakin hyvin.

Tehtävä on hankerahoituksesta johtuen määräaikainen, enintään vuoden 2020 loppuun ja se alkaa mahdollisimman pian.

Tutustu Meriheimoon nettisivuillamme , Facebookissa ja Instagramissa #meriheimo.

Toivomme:

  • soveltuvaa sosiaali- tai kasvatusalan koulutusta
  • Sail Training -tuntemusta ja purjehduskokemusta
  • kokemusta nuorten palveluohjauksesta sekä palveluverkoston tuntemista
  • valmiutta kesäaikaisiin purjehduksiin
  • matkustusvalmiutta

Eduksesi katsomme:

  • seikkailukasvatuskokemuksen

Tarjoamme:

  • monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtäväkentän
  • mahdollisuuden kehittää ja kehittyä asiantuntijaorganisaatiossa
  • vakavaraisen työyhteisön
  • nykyaikaisen työskentely-ympäristön ja työvälineet

Tule mukaan tukemaan nuorten itsenäistymistä kohti opiskeluja ja työelämää!

Tehtävää koskeviin puhelintiedusteluihin vastaa projektipäällikkö Heini Kaasalainen ti 18.9. klo 14–16 ja ke 19.9. klo 10–11, p. 020 702 0343

Jos tehtävä tuntuu omalta, täytä hakemus 30.9. mennessä ja liitä mukaan ansioluettelosi ja palkkatoiveesi.