“Voin taas suunnitella tulevaisuutta”

Mies, 48

“Voin taas suunnitella tulevaisuutta”

Mies, 48

”Asuntoni on 33-neliöinen ja kun muutin tänne se oli vastaremontoitu. Alakerrassa on uusi sauna, jossa istun pitkiä aikoja”, kertoo 48-vuotias, Y-Säätiön asunnossa asuva mies.

“Muutin Yhdysvalloista Suomeen vuonna 2009. Siellä minulla oli kaunis asunto ja menestyvä firma. Kun talouskriisi iski Yhdysvaltoihin, tiesin että siitä alkaisi pitkä alamäki.

Isäni on suomalainen, ja selviteltyäni asiaa, totesin että Suomessa olisi markkinoita yritykselleni. Jätin taakseni paljon, mutta en olisi voinut elää itseni kanssa, jos en olisi tarttunut tilaisuuteen.

Aluksi firmalla meni hyvin. Maksoin puolet lainasta etuajassa. Sitten talouskriisi tuli Suomeenkin, ja myös minun firmani kärsi. Minulla oli kallis asunto Helsingissä ja olin juuri käyttänyt paljon rahaa auton korjaamiseen. Lisäksi minulla oli ongelmia parin alaisen kanssa.

Firma meni nurin

Kesä tuli, eikä meillä ollut tilauksia. Amerikassa kesä on alallani kiireisintä aikaa, joten en voinut ymmärtää, että koko Suomi pysähtyy kesäksi. Olisin tarvinnut kipeästi lainarahoja, jotka olin maksanut pankille.

Firma meni nurin, ja sain häädön kodistani. Se oli kuin painajaisesta, täysin epätodellista. Kannoin tavarani alaiseni kotiin ja muutin samaan hostelliin, jossa asuin silloin kun olin juuri muuttanut Suomeen. Joku kertoi minulle, ettei Suomessa kukaan joudu kadulle ja kuole nälkään. Se lohdutti.

Olin todella onnekas, sillä puolentoista kuukauden kuluessa sain Y-Säätiön kautta asunnon.

Silloinen sihteerini kertoi minulle Y-Säätiöstä. Olin todella onnekas, sillä puolentoista kuukauden kuluessa sain Y-Säätiön kautta asunnon. Minulla on selkäkipuja, joiden vuoksi voin asua vain hissillisen talon alimmassa kerroksessa.

Tässä kodissa on kaikki tarpeellinen. Olen todella kiitollinen.

Ystävälliset naapurit, ja sauna

Olen nyt asunut täällä kolme vuotta. Alue on rauhallinen, ja naapurit todella ystävällisiä. Asuntoni on 33-neliöinen ja kun muutin tänne se oli vastaremontoitu. Alakerrassa on uusi sauna, jossa istun pitkiä aikoja. Sen lämpö auttaa selkäkipuihini. Rakastin saunomista jo ennen kuin muutin Suomeen.

Elämä täällä on todella erilaista kuin Yhdysvalloissa. Muuttoni jälkeen vuokrat ovat nousseet siellä pilviin. Kaikkialla on telttakyliä, joissa asuu myös sotaveteraaneja. Suomalaiset eivät ikinä antaisi omiensa elää niin. Ainoa asia, jota kaipaan Amerikasta on ruoka!

Kaikesta huolimatta en kadu sitä, että tulin Suomeen. Olen nyt paljon onnellisempi kuin pari vuotta sitten, koska minun ei tarvitse pelätä kadulle joutumista. Selkänikin paranee hiljalleen.

Minulla on paljon bisnesideoita. Teen herkullista amerikkalaistyylistä pizzaa ja haluaisin perustaa pizzapaikan. Työstän parhaillaan yrityssuunnitelmaa. Tämä asunto mahdollistaa sen, että voin taas palata normaalielämään ja suunnitella tulevaisuutta.”

Juttu julkaistu Y-Säätiön kustantamassa kirjassa A Home of Your Own (2017).

Muut sivustomme: m2kodit.fi | asuntoensin.fi | housingfirsteurope.eu